• Keskisuomalainen: Karhulle karkotuspäätös Hankasalmella – tonkinut jäteastioita usealla pihalla

    Poliisi on antanut Hankasalmella Keski-Suomessa liikkuneelle karhulle karkotuspäätöksen.
    Kevään edetessä ensimmäiset karhut ovat etsineet ravintoa läheltä ihmisasutusta, myös roska-astioita tonkimalla.
    Kevään edetessä ensimmäiset karhut ovat etsineet ravintoa läheltä ihmisasutusta, myös roska-astioita tonkimalla. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Erä
    1.4.202515:30
    Eija Vallinheimo

    Hankasalmen Kärkkäälän kylällä on liikkunut karhu, joka on tonkinut talojen jäteastioita. Poliisi on tehnyt päätöksen karkottaa karhu kauemmas ihmisasutuksesta, koska karhu on nähnyt säännöllisesti pihapiirissä ja sen ihmisarkuus on havaittu vähäiseksi.

    Karkotus tapahtuu poliisin ja riistanhoitoyhdistyksen tarjoaman suuriistavirka-aputoiminnan (SRVA) yhteistyönä. Poliisi välittää virka-apupyynnön SRVA:lle, joka käytännössä hoitaa suurpetojen karkottamisen. Karkottamisessa on yleensä apuna koira ja lisäksi käytetään äänikarkotetta.

    Korhosen mukaan karhuilla on taipumusta kiertää tähän aikaan vuodesta pihoilla.

    ”Karhulla on tähän aikaan vuodesta ruoka aika tiukassa. Siksi se tulee helposti ihmisasutuksen lähelle”, Hankasalmen riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Petri Korhonen kertoo Keskisuomalaisen haastattelussa.

    Korhonen neuvoo kaikkia varmistamaan, että pihapiirissä ei ole helposti saatavilla ruokaa.

    Keskisuomalainen: Karhu tonki jäteastioita Hankasalmella

    Lisää aiheesta
    • Karhuja kiinnostavat ravintolähteen on poistettava pihapiiristä, viranomaiset neuvovat.

      Erä | Nälkäiset karhut heräilevät – näin voit ennaltaehkäistä karhujen vierailut pihapiirissäsi

    • SRVA-toimijoiden suorituskyky heikkenee, jos tehtäviin ei ole riittävää määrää ja riittävän hyvin koulutettuja SRVA-koiria.

      Erä | Siitä puhe, mistä puute

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle