• Kolme kertaa anteeksi – Stora Enso on ottanut opikseen hankalien asioiden käsittelyssä

    Ylimielisyys, vähättely ja siilipuolustus olisivat pahinta, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä.
    Toimitusjohtaja Hans Sohlström sanoo, että yksi Stora Enson arvoista on toimia oikein.
    Toimitusjohtaja Hans Sohlström sanoo, että yksi Stora Enson arvoista on toimia oikein. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    27.8.202406:45
    Kolumni
    Sami Suojanen
    Oulu

    Maanantaina Oulussa median eteen asteli nöyrä Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström. Sitä ennen hän oli käynyt Hukkajoella perehtymässä raakkujen yliajon tuhoihin.

    Sohlström pyysi kolmesti anteeksi Hukkajoen tapahtumia ja raakkujen kohtaloa.

    Hän kuunteli jokaisen kysymyksen ja vastasi niihin ilman ylimielisyyttä. Tosin kuulijat olisivat mieluusti kuulleet tapahtumiin johtaneista syistä edes jonkinlaisia selostuksia, mutta niitä varten joudutaan edelleen odottamaan käynnissä olevien selvitysten tuloksia. Tutkimuksia tekevät sekä yhtiön oma väki että viranomaiset.

    Tilanne on nyt niin vakava, että Stora Ensolla ja sen johdolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hoitaa Hukkajoen tapauksen jälkihoito mahdollisimman avoimesti. Ylimielisyys, vähättely ja siilipuolustus olisivat pahinta, mitä tässä tilanteessa voisi tehdä.

    Sohlström valittiin Stora Enson toimitusjohtajaksi vajaa vuosi sitten. Silloin yhtiö ja sen hallitus vetäytyivät kuoreensa, eikä toimitusjohtajan vaihdoksesta saanut tietoja tai kommentteja yhtä tiedotetta enempää.

    Vajaan vuoden takaiseen verrattuna Stora Enso on ottanut ison askeleen eteenpäin tavassaan käsitellä ikävää ja hankalaa asiaa.

    Seuraavaksi edessä on uskottavuuden palauttaminen. Se onnistuu parhaiten toimimalla oikein ja avoimesti. Se lähtee ylimmästä johdosta ja etenee organisaatiossa porras portaalta.

    KIrjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Hukkajoella oli maanantaina noin 40 työntekijää siirtämässä raakkuja ja ennallistamassa tärveltyä jokiuomaa.

      Metsäteollisuus | Hukkajoen hakkuissa piti noudattaa sertifioinnin ohjeita, vaikka tila ei ollut sertifioitu

      Tilaajalle
    • Hukkajoen yli ajettiin puukuormia valtava määrä.

      Ympäristö | Korjuuyrityksellä ei ole tiedossa vaateita raakkutuhosta ‒ MT tavoitti Hukkajoen kohteen pääurakoitsijan

      Tilaajalle
    • Raakkujen pelastustöitä perjantaina 23.8. Hukkajoella.

      Luonto | Pahinta on piittaamattomuus – raakkujoen pohjamudista paljastui myös synkkä, perinteinen valta-asetelma

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Hans Sohlström
    Hukkajoen tapaus
    ympäristökriisi
    anteeksipyyntö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa