• Kevään verohaaste: kausiverolomake ei enää tule postitse

    Maatalousyrittäjien ja metsänomistajien pitää muistaa antaa kausiveroilmoitus omatoimisesti helmikuun loppuun mennessä.
    Kausiveroilmoituslomaketta vuodelle 2015 ei tule postissa kuten aiempina vuosina.
    Kausiveroilmoituslomaketta vuodelle 2015 ei tule postissa kuten aiempina vuosina. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    22.12.201512:40
    Hanna Lensu

    Ne metsänomistajat ja maatalousyrittäjät, jotka eivät käytä sähköisiä palveluita tai omista edes tietokonetta, joutuvat tulevana keväänä tekemään aiempaa enemmän töitä veroilmoituksen eteen.

    Verohallinto ei enää postita lainkaan paperista kausiveroilmoituslomaketta, vaan hakemus on jätettävä omatoimisesti ja mieluiten sähköisesti Verotili-palvelun kautta. Siihen kirjautumiseen tarvitaan henkilökohtaiset pankkitunnukset. Yhtymät ja kuolinpesät tarvitsevat Katso-tunnisteen.

    Ilmoituksen voi kuitenkin edelleen jättää paperilomakkeella.

    "Totta kai. Lomakkeen voi käydä hakemassa verotoimistosta tai soittaa verotoimistoon ja pyytää lähettämään. Tai sen voi tulostaa verkkosivuilta", neuvoo ylitarkastaja Riitta Kekäläinen Verohallinnosta.

    Moni metsänomistaja on palauttanut kausiverolomakkeen metsätalouden 2C-verolomakkeen mukana. Näin voi Kekäläisen mukaan edelleen tehdä, mutta erittäin tärkeää on merkitä kausiverolomakkeisiin Y-tunnus tai henkilötunnus, sillä 2C ja kausiveroilmoitus käsitellään eri paikoissa.

    Kausiveroilmoitus pitää jättää viimeistään 29.2.2016. Se on jätettävä, vaikka saatuja tai maksettuja arvonlisäveroja ei olisi vuonna 2015 kertynyt. Silloin ilmoitukseen tulee merkitä, ettei arvonlisäverollista toimintaa ole ollut. Jos ilmoitus jää jättämättä, asiaa joudutaan selvittämään ja siitä voi seurata veronkorotus.

    Verohallinto lopetti paperisten lomakkeiden postituksen yhdenvertaisuuden vuoksi.

    "Paperisten ilmoitusten lähettämisestä ja sähköisille ilmoittajille ilmoitusajankohdan muistuttamisesta päätettiin luopua, jotta kaikki yrittäjäasiakkaat ovat arvonlisäverotuksen tietojen ilmoittamisessa keskenään yhdenvertaisessa asemassa. Alkutuottajia lukuun ottamatta emme ole lähettäneet muille yrittäjäasiakkaalle paperisia kausiveroilmoituksia enää Verotilin käyttöönoton jälkeen", Kekäläinen perustelee.

    Artikkelin aiheet
    Verohallinto
    verotus
    maatalousyrittäjä
    metsänomistaja
    kausiveroilmoitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle