• Kansalaiset haluavat päättäjien puolustavan metsäteollisuutta EU:ssa

    Etenkin perussuomalaiset ja keskustalaiset haluavat turvata Suomen edut, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat eivät.
    Metsäteollisuuden etujen puolustaminen on tärkeintä perussuomalaisille ja keskustalaisille.
    Metsäteollisuuden etujen puolustaminen on tärkeintä perussuomalaisille ja keskustalaisille. Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä
    27.8.202100:00
    Jarmo Palokallio

    EU:ssa on kesän aikana käsitelty Suomen metsien käyttöön ja metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin liittyviä asioita. Tuoreen kyselyn mukaan suomalaisten enemmistö haluaa puolustaa EU:ssa suomalaisen metsäteollisuuden etuja.

    Lähes puolet Taloustutkimuksen elokuussa tekemään kyselyyn vastanneista kansalaisista piti tärkeänä, että päättäjät puolustavat metsäteollisuuden edellytyksiä EU:ssa. Sen lisäksi 29 prosenttia vastaajista oli jokseenkin samaa mieltä.

    "Tulos kertoo, että vankka enemmistö suomalaisista toivoo maamme päättäjiltä työtä maamme teollisuuden toimintaedellytysten vahvistamiseksi", näkee toimitusjohtaja Timo Jaatinen Metsäteollisuus ry:stä.

    Täysin tai jokseenkin eri mieltä asiasta oli joka kymmenes vastaaja.

    Vastauksissa nousee esiin puolueiden kannattajien väliset erot. Eniten suomalaisen metsäteollisuuden etua pitäisi puolustaa perussuomalaisten kannattajien mielestä, toiseksi eniten keskustan.

    "Vihreät ja Vasemmistoliitto erottuvat muista. Niiden kannattajista vähemmistö on sitä mieltä, että päättäjiemme pitää puolustaa suomalaisen metsäteollisuuden edellytyksiä EU:ssa", Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja Juho Rahkonen toteaa.

    Tutkimus kertoo myös, että kansalaisen usko maamme kykyyn vaikuttaa Suomen teollisuutta koskevaan lainsäädäntöön on heikko.

    Vain vajaa neljännes vastaajista uskoi Suomen kykenevän vaikuttamaan asiaan riittävästi.

    Taloustutkimus haastatteli 2883 henkilöä Metsäteollisuus ry:n toimeksiannosta 4.–13.8.2021. Tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestötilastoja vastaaviksi.

    Kyselyn virhemarginaali on noin 1,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    EU-politiikka
    mielipidetutkimus
    Suomi
    puolueet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle