• Metsän ympäristötuen kriteerit tiukkenevat

    Luonnonhoitoon osoitetut määrärahat ovat vähentyneet oleellisesti.
    Metsätalouden ympäristötuen ja luonnonhoidon rahoituskäytännöt muuttuvat.
    Metsätalouden ympäristötuen ja luonnonhoidon rahoituskäytännöt muuttuvat. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    12.4.201618:20
    Maria Pohjala

    Luonnonhoidon määrärahat keskitetään tästä edes entistä tarkemmin ekologisen laadun täyttäville kohteille. Metsäkeskus myöntää ympäristötukea jatkossa lähinnä runsaspuustoisille, monimuotoisuusarvoltaan tärkeille kohteille, jotka on listattu metsälain 10 pykälässä.

    Valtiotalouden säästöt näkyvät myös Metsäkeskuksen luonnonhoitoon osoitetuissa määrärahoissa.

    "Metsänomistajan on hyvä tiedostaa, että jatkossa vain osalle kohteista, jotka täyttävät Metson valintaperusteet, voi saada ympäristötukirahoitusta.", sanoo luonnonhoidon asiantuntija Seppo Ollikainen Suomen metsäkeskuksesta.

    Tälle vuodelle osoitettuja määrärahoja on vähennetty oleellisesti verrattuna aiempiin vuosiin. Tänä vuonna tehtäviin tai uusittaviin ympäristötukisopimuksiin on varattu noin neljännes vuotuisesta kokonaistarpeesta.

    Ympäristötuen tarkoitus on korvata taloudellista menetystä, joka syntyy monimuotoisesti arvokkaiden kohteiden säilyttämisestä. Monimuotoisuusarvoltaan vähäisempiä ja metsänkäsittelyn ulkopuolelle jääviä kohteita ei jatkossa rahoiteta ympäristötuella. Ympäristötukisopimukset tehdään kerrallaan 10 vuoden määräajaksi.

    "Uusittavat ja uudet sopimukset ovat tarkastelussa samalla viivalla", kertoo Ollikainen.

    Artikkelin aiheet
    ympäristötuki
    Metsäkeskus
    luonnonhoito
    metsänomistus
    Metso-ohjelma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio