• Video: Antti Keskikangas on kulkenut koko ikänsä Pohjanmaan lakeuksilla – "Siinä on pointterille lääniä"

    Keskikangas on pitkän linjan pointteriharrastaja Härmästä.
    Metsä
    20.1.202221:30
    MT toimitus

    Kauniissa talvikelissä Pohjanmaan lakeuksilla tapahtuvaa fasaanijahtiamme isännöi Antti Keskikangas, pitkän linjan pointteriharrastaja Härmästä.

    "Onhan täällä komiat paikat laittaa koiraa, olen ikäni lakeuksilla kulkenut. Ympärillä on 20 kilometriä siliää. Siinä on pointterille lääniä, missä paahtaa menemään", tuumaa lakeuden asukki Antti kotiseutunsa maisemien hyviä puolia. Antti Lassila lähti jahtipäivään mukaan ampumamieheksi elikkä pyöveliksi. Videolla näemme, että tulostakin syntyy.

    Pointteri on seisovista koirista kaikista nopein ja monien mielestä vieläpä se tyylikkäin kanakoira. Vauhtia sen hakutyöskentelystä ei puutu.

    Antin metsästysharrastus alkoi sekarotuisella kaiken viljan koiralla joskus aikanaan, kuten monella muullakin. Harrastuksen jatkuessa kuitenkin tavoitteet nousivat korkeammalle. Tuli tarve saada aikaan yhä hienompia suorituksia lintujahdissa. Antti päätti hankkia pointterit yhdessä kaverinsa kanssa. Suomesta ei löytynyt sopivaa niihin aikoihin.

    "Soitettiin sen aikaisella halkopuhelimella siitä Norjaan. Sanottiin, että nyt tarttis saada kaksi erinomaasta pointteria Suomeen, Siitä se lähti", muistelee Antti Keskikangas.

    Talvimetsästys on kovasti sään armoilla ja keli on jahtipäivänämme kaunis, mutta hyvin vaikea. Pinta rapisee kovin, kun on pieni jääkansi päällä.

    Sitten suuntaamme joenpohjalle, jossa on toki liukasta, mutta koiralla paljon helpompi työskennellä. Ja sieltäpä löytyy lintujakin. Kolmannesta tilanteesta saadaan vihdoin myös mies onnistumaan, ja lintu saadaan alas.

    Se palauttaa koiran(kin) uskon ampumatoimintaamme. Ja onhan se tärkeää koirallekin, että saa tehdä työn noutoineen kauniisti loppuun asti.

    Artikkelin aiheet
    Antti Keskikangas
    pohjanmaa
    metsästysharrastus
    pointteri
    fasaanijahti
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle