Sipoon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Marco Dahlstedt kertoo, että poliisilta tuli 19. syyskuuta ilmoitus hirvestä, joka oli osallisena liikenneonnettomuudessa. Hirveä ei tieltä kuitenkaan löydetty.
Dahlstedt kertoo, että hirvi löydettiin etsintöjen jälkeen lopulta 60 metrin päässä tiestä. Samalla kävi selville, että se oli juossut kalliokielekkeeltä alas ja tippunut 4–5 metrin matkan. Hirvi oli rysähdyksessä vammautunut niin, että se pystyi enää raahautumaan eteenpäin joitakin metrejä.
Vammojen takia hirvi jouduttiin lopettamaan. Myös vasojen lopettamiseen pyydettiin lupaa, mutta sitä ei saatu.
”Huono ennustehan niillä on näin talvea vasten ilman emää”, Dahlstedt arvioi.
Ilmoittajalta saatujen lisätietojen pohjalta kuultiin, että hirven perässä oli aiemmin juossut keltainen noutajatyyppinen koira.
”Lemmikkieläinten vapaana pitäminen on Sipoonkorvessa kielletty”, Dahlstedt muistuttaa.
Taajaman ulkopuolisilla alueilla koiran irtipitoa säätelee metsästyslaki.
Taajamissa, kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla koirat tulee pitää lähtökohtaisesti aina kytkettyinä. Joissakin kansallispuistoissa metsästys on kuitenkin sallittua myös koiran kanssa.
Muualla taajaman ulkopuolella koiraa voi pitää vapaana 20.8.–28.2. mutta vain maanomistajan tai metsästysoikeuden haltijan luvalla. Lupa koiran irtilaskuun tulee pyytää joko henkilökohtaisesti tai selvittämällä muulla tavalla, saako kyseisellä alueella pitää koiria vapaana. Taajaman ulkopuolella tottelevaisen koiran ei tarvitse olla kiinnipitoaikana kytketty, mutta sen tulee olla välittömästi kytkettävissä.
Järjestyslain ja metsästyslain määräysten rikkomisesta voi seurata sakkoja. Koiranomistaja tai -haltija voidaan tuomita myös sakkorangaistukseen, jos ihmiselle vaarallinen eläin jätetään asianmukaisesti vartioimatta.
Tuomioistuin voi myös määrätä koiran lopetettavaksi, jos se on sen vaarallisuuden vuoksi perusteltua.
Koiranomistaja tai -haltija voi joutua vahingonkorvausvastuuseen koiran aiheuttamasta vahingosta, jos vahinko on johtunut koiranomistajan tai -haltijan tahallisesta, huolimattomasta tai varomattomasta toiminnasta.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
