
Puun hinta jatkoi nousuaan viikolla 15. Metsäteollisuus ry:n puunhintaseurannan mukaan kuusitukki maksoi 75,68 euroa kuutiolta. Se on 38 senttiä enemmän kuin viikkoa aiemmin.
Samalla jatkui ennätystehtailu. Kuusitukin nimellishinta ilman inflaation vaikutusta on nyt kovempi kuin kertaakaan viiden viime vuoden jaksolla. Viime vuonna kuusitukin korkein hinta osui elokuun puolivälille. Tuolloin kuusitukin keskihinta oli 75,08 euroa.
Viikkohinta kuvaa neljän viikon liukuvaa keskiarvohintaa. Myös muissa puutavaralajeissa nimellishinta on nyt ennätystasolla.
Mäntytukin hinta nousi viime viikolla 72,50 euroon. Männyn viime vuoden hintahuippu ylittyi jo kolmisen viikoa sitten.
Myös kuitupuun hinnat jatkoivat nousuaan. Kuusikuidun keskihinta ylitti jo 27 euron rajan, kun taas koivun hinta nousi maltillisemmin 25,6 euroon kuutiolta. Mäntykuitukin kallistui hieman ja oli 25,2 euroa kuutiolta.
Pääsiäisen jälkeiset puukauppamäärät jäivät edellisviikosta. Kauppaa tehtiin vajaan 485000 kuution verran. Kumulatiivisesti Metsäteollisuus ry:n jäsenet ovat tänä vuonna ostaneet puuta yksityismetsistä 9,5 miljoonaa kuutiota. Se on hieman yli 40 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten ja 14 prosenttia yli vuoden 2021 alkuvuoden tahdin.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
