Hiidet ovat olleet kalmistoihin ja vainajanpalvontaan liittyviä pyhättöjä, joissa on lähestytty luonnonjumaluuksia. Kuva: Tuomo Kesäläinen
Pyhillä luonnonpaikoilla lähestyttiin jumaluuksia – ”Miksei hiisi voisi olla nykyihmisellekin pyhä?”
Anssi Alhonen (vas.) ja John Björkman ovat suomalaista kansanperinnettä edistävän Taivaannaula ry:n aktiivijäseniä. Kuva: Tuomo KesäläinenTuuhean kuusikon läpi siivilöityy iltaauringon valo, joka luo jyrkänteen hämyyn kultaisia sävyjä.
Korpikuusikon pohjalla on kolme selvää painaumaa. Kuoppien takana kohoaa massiivinen kallioseinämä ja sen päällä Liedon Keisvuoren jylhä laki.
”Seisomme nyt Keisvuoren uhrilähteen äärellä”, kertoo turkulainen folkloristi ja Taivaannaula-yhdistyksen Varsinais-Suomen hiisituntija John Björkman.
”Tällä hetkellä pohjavesi on hyvin alhaalla ja siksi kuopat ovat kuivina.”
Aikanaan lähde ja sen ympäristö olivat paikalliselle väestölle pyhä paikka. Luultavasti lähteen haltijalta pyydettiin apua, ja uhrilahjoin ostetulla vedellä tavoiteltiin terveyttä ja parannettiin sairauksia. Nykyään paikka on unohdettu.
Muistitiedon tuntemia
Keisvuoren uhrilähde on yksi Taivaannaulan paikallistamista pyhinä pidetyistä luonnonpaikoista eli hiisistä. Muutamassa vuodessa yhdistys on onnistunut löytämään tietoja sadoista hiisistä.
Taivaannaula-yhteisön väelle hiidet ovat pyhiä puita, metsiköitä, kiviä, mäkiä, saaria, kallioita tai lähteitä, joita yhdistää käsitys niiden kohtalonyhteydestä ihmisten elämään.
Taivaannaulan käyttämää hiisi-sanaa ei pidä sekoittaa historiantutkijoiden hiisi-termiin, jolla viitataan esikristilliseen aikaan.
”Me tarkoitamme hiisi-sanalla pyhää luonnonpaikkaa, josta on säilynyt muistitietoa tai perimätietoa”, Björkman selventää. ”Historiantutkija taas tarkoittaa hiidellä rautakautista uhrilehtoa tai kalmistoa.”
Pyhillä luonnonpaikoilla on lähestytty luonnonjumaluuksia ja vainajia, pyydetty sato- ja pyyntionnea sekä vietetty vuodenkiertoon liittyviä juhlia.
Keisvuoren laella uhrilähteen tuntumassa sijaitseva tasanne sopisi hyvin juhlimiseen ja kokkojen polttamiseen.
Tällaisesta muistitiedot eivät tosin kerro, mutta sammaleen alta paljastuu selviä tulipaikkoja.
Hiisinä on pidetty esimerkiksi lähteitä, puita, kiviä ja kukkuloita. Kuva: Tuomo KesäläinenSystemaattista etsimistä
Keisvuoren päältä on näköyhteys Liedon kirkolle, Aurajoelle sekä sen vastarannalla kohoaville kukkuloille.
”Liedon rautakautinen uhrilehto on todennäköisimmin sijainnut joen vastarannalla kohoavalla Koskenmäellä”, asiaa tutkinut Björkman arvelee.
”Usein ajatellaan, että keskiaikaiset kirkot olisi rakennettu hiisien ja muiden pakanallisten pyhien paikkojen päälle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan ne on lähes poikkeuksetta rakennettu pyhien paikkojen läheisyyteen. Tämä kertoo osaltaan uuden uskonnon hitaasta leviämisestä.”
Virossa uhri- ja juhlapaikat on tunnettu jo pitkään. Taivaannaula-yhdistyksen Hiisi-hankkeen tiedottaja Anssi Alhonen kertookin hankkeen saaneen alkunsa Viron yhteistyökumppaneiden kautta.
”Viron hiisikohteissa vieraillessa tuntui hienolta, kun kohteet ja niihin liittyvät perinteet tunnettiin ja ne oli onnistuttu säilyttämään.”
Vuonna 2013 Taivaannaula-yhdistys päätti aloittaa Suomessa Hiisi-hankkeen ja alkaa systemaattisesti kartoittaa kohteita.
”Pyrimme muistuttamaan suomalaisia siitä, että tällaisia paikkoja on yhä olemassa ja niihin liittyvät perinteet voisivat jatkua”, Alhonen sanoo.
Hiisien etsintä vaatii maastokäyntien lisäksi lukemista ja tutkimista. Tietoa kerätään vapaaehtoisvoimin. Kuva: Tuomo KesäläinenEläväksi osaksi kulttuuria
Hiisi-hankkeen tavoitteena on paitsi edistää paikkojen tunnettuutta ja suojelua myös tehdä kerätyistä tiedoista tietokanta, jota kaikki kansalaiset voivat halutessaan hyödyntää.
Taivaannaulan tavoitteena on myös asennemuutos, jossa entisajan suomalaisten pyhiin luonnonpaikkoihin alettaisiin suhtautua elävänä osana kulttuuria.
”Miksei se paikka voisi olla nykyihmisellekin pyhä”, Alhonen pohtii.
Suullisen perimätiedon kautta kohteiden ympärille syntyy luonteva jatkumo.
”Kivi- tai pronssikautisissa kohteissa on kyse kulttuurista, joka on kadonnut ja johon meillä ei ole enää kosketusta. Mutta kun puhutaan muutaman kymmenen tai vajaan sadan vuoden takaisista tapahtumista ja perinteistä, meillä on niihin vielä suora yhteys iso- ja esivanhempiemme kautta.”
Uhraaminen on kiittämistä
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista hiisikartoittajille selvisi, että pyhillä paikoilla on uhrattu vielä niinkin hiljattain kuin 1950-luvulla. Myös tätä tuoreempia perinnetietoja on jonkin verran.
Sana ”uhraaminen” herättää nykyihmisessä ristiriitaisia tunteita.
”Jos on uhrattu eläin, se on myös syöty. Jos taas on uhrattu osa viljasadosta tai marjasaaliista, on ajatuksena ollut laittaa työn tulokset ikään kuin näytille ja esitellä, mitä on saatu aikaan”, Björkman sanoo.
”Mielestäni ajatus siitä, että vaikkapa uutisviljaa annettaisiin uhriksi ja tehtäisiin näin sadonkorjuun kiitosjuhlasta erityinen rituaali, on myös nykyihmiselle täysin luonteva”, Anssi Alhonen miettii.
”Toivomme, että asia nähtäisiin tapana olla ylpeitä omista juurista sekä paikallisista perinteistä.”
Vaikka hiisistä on suunnitteilla julkinen tietokanta, Taivaannaula suo vaihtoehdon myös niille, jotka haluavat kertoa tärkeästä paikasta ja siihen liittyvistä perinteistä niin, ettei paikan rauha häiriinny. Tieto säilyy, mutta samalla kohteelle taataan rauha ja koskemattomuus.
”Erityisesti pihapiirissä sijaitsevien kohteiden suhteen olemme erittäin hienotunteisia”, Alhonen sanoo. ”Uudet hiidet ja niihin liittyvä muistitieto voivat kuitenkin auttaa muidenkin kohteiden ymmärtämisessä.”
Kokoontuminen Laurinlähteelle
Taivaannaula pyrkii saattamaan yhteen suomalaisesta perinnekulttuurista ja uskomuksista kiinnostuneita ihmisiä. Ajatus kiteytyy selvimmin Laurin päivänä eli 10. elokuuta Janakkalan Laurinlähteellä järjestettävässä tapahtumassa. Vanha, myös Taaran lähteenä tunnettu uhrilähde sijaitsee Pyhän Laurin kirkon läheisyydessä.
”Tahdomme vaalia perinnettä, jossa ihmiset kokoontuvat vuosittain Laurinlähteelle muistamaan pyhää lähdettä ja viettämään aikaa yhdessä”, Alhonen kertoo.
Taivaannaulan tavoitteena on pyrkiä vaalimaan nimenomaan paikallisia perinteitä, joissa kävisi paikallisia ihmisiä.
”Ei siis niin, että vieraat ihmiset ajavat toiselta puolelta Suomea jonnekin.”
Esimerkiksi hiidet avaavat suomalaisille yhteyden esi-isiemme tapoihin ja omiin juuriimme.
”Pyhät paikkamme ovat vähän kuin aarteita”, John Björkman sanoo. ”Näihin aarteisiin kannattaa tutustua ja niitä pitää suojella, jotta niiden kertomat tarinat säilyvät myös tuleville sukupolville.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
