• Paperiliitto ja Teollisuusliitto pidentävät lakkojaan viikolla – Metsäteollisuuden mukaan liitot eivät piittaa jäsentensä työpaikkojen säilymisestä

    Lakot ovat nyt pitkittymässä neljännelle viikolle ja lähes helmikuun loppuun asti.
    Paperiliitto haluaa lakon pidentämisellä vauhdittaa sopimukseen pääsyä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Paperiliitto haluaa lakon pidentämisellä vauhdittaa sopimukseen pääsyä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 
    Metsä
    2.2.202018:15
    STT

    Sekä Paperiliitto että Teollisuusliitto ovat ilmoittaneet jatkavansa työtaistelutoimiaan viikolla neuvottelujen vauhdittamiseksi. Paperiliitto ilmoitti liiton työehtosopimusneuvottelukunnan päättäneen, että meneillään oleva lakko jatkuu näin ollen helmikuun 24. päivän aamuvuoroon asti.

    "Paperiliiton tes-neuvottelukunta pitää varsin valitettavana, ettei paperiteollisuuden työehdoista ole vieläkään pystytty sopimaan", liitto pahoittelee tiedotteessaan.

    Neuvotteluosapuolet eli Paperiliitto ja Metsäteollisuus tapaavat seuraavan kerran maanantaina puolilta päivin valtakunnansovittelijan luona.

    Teollisuusliitto ilmoitti vuorostaan laajentavansa ja pidentävänsä työtaistelutoimia viikolla mekaanisen metsäteollisuuden sopimusalalla.

    Uusien toimien syynä on Teollisuusliiton mukaan se, että mekaanisessa metsäteollisuudessa ei ole edetty työehtosopimusneuvotteluissa lainkaan. Syy on liiton mukaan työnantajapuolen "täydellinen haluttomuus".

    Teollisuusliitto kertoi myös, että kemianteollisuuden ylityökieltoa jatketaan viikolla. Lakko on alkamassa 10. helmikuuta.

    Työnantajia edustava Metsäteollisuus on vastannut työtaisteluihin ilmoittamalla kolmen päivän työsulusta.

    Metsäteollisuus paheksui lakkojen pidennyksiä, jotka merkitsevät, että lakot ovat nyt pitkittymässä neljännelle viikolle ja lähes helmikuun loppuun asti.

    "On erittäin valitettavaa, että ammattiliitoista ei löydy kykyä vastuunkantamiseen, vaan riidankylväminen suhteettomilla lakoilla jatkuu. Me teemme kaikkemme, jotta saavutamme ratkaisun, joka parantaa suomalaisen tuotannon kansainvälistä kustannuskilpailukykyä", sanoi Metsäteollisuuden työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén tiedotteessa.

    Hollménin mukaan lakoilla liitot osoittavat, etteivät ne piittaa lainkaan jäsentensä työpaikoista ja suomalaisten tehtaiden elinkelpoisuudesta. Lisäksi neuvottelut ovat pahasti jumissa.

    "Mekaanisen metsäteollisuuden tilanne on umpikujassa. Teollisuusliitto ei neuvottele ennen kuin sopimuksia syntyy muissa pöydissä. Lisäksi Teollisuusliitto levittää väärää tietoa Metsäteollisuuden esitysten vaikutuksista työntekijöiden ansioihin. Sopimusjärjestelmän uskottavuus alkaa murentua", Hollmén moitti.

    Artikkelin aiheet
    Paperiliitto
    Teollisuusliitto
    Metsäteollisuus
    lakko
    työehtosopimusneuvottelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio