• Ampuma-alue laajenemassa Luoston kansallispuiston kylkeen

    Puolustusvoimat haluaa laajentaa Rovajärven ampuma-aluetta Pyhä-Luoston kansallispuiston suuntaan.
    Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    18.5.201413:11
    MT toimitus

    Puolustusvoimat esittää suurta laajennusta Rovajärven harjoitusalueeseen. Toteutuessaan laajennus toisi ampuma-alueen lähelle Pyhä-Luoston kansallispuistoa. Kansallispuiston tuntumaan haluttaisiin sijoittaa myös tykistön tuliasemia.

    Puolustusvoimat perustelee esitystä uudella liikkuvalla taistelutavalla, jonka harjoittelua laajempi alue helpottaisi. Lapissa oleva harjoitusalue on nyt kooltaan noin 1 100 neliökilometriä.

    Pyhä-Luoston kansallispuisto muodostuu vuonna 1938 perustetusta Pyhätunturin kansallispuistosta ja sen luoteispuolella sijaitsevasta Luoston alueesta. Ne yhdistettiin vuonna 2005 uudeksi Pyhä-Luoston kansallispuistoksi.

    Kansallispuiston ydinosan muodostaa Suomen eteläisin tunturijono, jossa puuttomat laet eli kerot vuorottelevat syvien kurujen kanssa. Kuruissa ja puronvarsissa kasvaa reheviä metsiä, jopa pienialaisia lehtoja.

    Varsinaisesti Luoston alue tunnetaan komeista vanhoista männiköistä. Ukko-Luoston ja Lampivaaran lounaispuolen jopa 400-vuotiaat metsät ovat säästyneet kokonaan hakkuilta.

    Artikkelin aiheet
    Puolustusvoimat
    Rovajärven ampuma-alue
    Pyhä-Luoston kansallispuisto
    Lapin luonto
    alueen laajennus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle