• Komissio suosittelee välttämään avohakkuita

    Metsä
    18.5.201216:00
    Suvi Jylhänlehto

    Euroopan komission esityksen mukaan metsätaloudessa voitaisiin hillitä ilmastonmuutosta pidentämällä kiertoaikoja, välttämällä avohakkuita ja suosimalla jatkuvaa kasvatusta sekä metsien suojelua.

    Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK on Euroopan komission metsänhoidollisista linjauksista ”erittäin huolestunut”.

    ”Avohakkuiden välttämiselle ilmastoperustein ei ole tieteellistä näyttöä”, MTK:n metsäasiantuntija Janne Näräkkä toteaa lausunnossaan, jonka hän luovutti eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle viime perjantaina.

    Ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi Helsingin yliopistosta on samoilla linjoilla.

    ”Kyse on siitä, millä metsänhoitomenetelmällä metsässä kasvaa eniten puuta kuutioissa mitattuna. En ole nähnyt tutkimuksia, joissa jatkuvalla kasvatuksella keskikuutiomäärä olisi tasaikäiskasvatusta suurempi”, Kauppi kommentoi.

    Jatkuvan kasvatuksen menetelmässä puustoa ei uudisteta avohakkuin, vaan uutta taimiainesta syntyy jatkuvasti poimintahakkuista syntyneisiin aukkoihin.

    Kaupin mukaan menetelmien hiilensidontakykyä tulisi vertailla tieteellisesti ennen kuin niistä voidaan tehdä kirjauksia poliittisessa päätöksenteossa.

    Kiertoajan pidentäminen on Kaupin mukaan kuitenkin perusteltua hiilensidonnan nimissä.

    ”On selvää, että päätehakkuun lykkääminen lisää metsän kuutioita.”

    Myöskään suojelun lisääminen ei Kaupin mukaan sodi hiilensidontatavoitteiden kanssa, sillä luonnonsuojelualueilla on enemmän puuta kuin talousmetsissä.

    MTK ei katso hyvällä, että EU:lle annettaisiin valta puuttua Suomessa käytettäviin metsänkäsittelymenetelmiin.

    ”Emme pidä lainkaan siitä, että EU tiukentaa otettaan ja alkaa määräillä, miten metsänomistaja hehtaarinsa hakkaa”, Näräkkä ruotii.

    ”Esitys on ristiriidassa EU:n periaatteen kanssa jättää metsänhoito ja metsäpolitiikka kansalliseen päätösvaltaan.”

    Tuottajajärjestö toivoo, että erilaisten rajoitusten sijaan metsänkasvatusta kannustettaisiin, sillä metsätaloudella on valtava merkitys hiilensidonnassa.

    Ehdotuksessa myönteistä MTK:n mukaan on, että siinä puutuotteet sisällytetään kansallisen hiilitaseen raportointiin.

    Se tarkoittaa, että paperille, puulevyille ja sahatavaralle annetaan tietty puoliintumisaika, jonka ajan se lasketaan edelleen hiilinieluksi.

    ”Jos siis Suomessa tuotetaan runsaasti sahatavaraa, hiilinielumme voivat pysyä korkealla hakkuista huolimatta”, Näräkkä selventää.

    Kaupin mukaan puutuotteiden merkitys hiilensidonnassa korostuu, jos puulla korvataan muita materiaaleja, kuten betonia tai muovia.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Euroopan komissio
    metsänhoito
    avohakkuu
    hiilensidonta
    MTK
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio