

Kun Maria Turtschaninoffin romaani Suomaa ilmestyi syksyllä 2022, kirjailija hämmästyi sen saamasta suosiosta.
”Ajattelin, että suomalaisten luontosuhdetta käsittelevä kirja kiinnostaisi lähinnä Pohjoismaissa, mutta nyt sen käännösoikeudet on myyty 20 maahan.”
Marraskuussa romaanista solmittiin maailmanlaajuinen englanninkielinen julkaisu- sopimus brittiläisen Pushkin Pressin kanssa. Kustantamon listoilla on Booker-palkinnon ja Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaneita kirjailijoita.
Toinen yllätys Turtschaninoffille oli se, että hän tuli kirjoittaneeksi ensimmäisen aikuisten romaaninsa. Seitsemän edellistä teosta ovat olleet lapsille ja nuorille suunnattua fantasiakirjallisuutta.
”Ihmettelin, että miten minä tällaista kirjoitan. Olin kirjoittanut jo vuoden uutta fantasiakirjaa. Jouduin kuitenkin päästämään siitä irti, sillä aivan toisenlainen tarina halusi tulla kerrotuksi.”
Meitä ei ole tarkoitettu vaeltelemaan pakanallisilla saloilla ja syömään villejä kasveja.
Tarina, joka halusi tulla kerrotuksi, on kertomus ihmisestä ja metsästä, ihmisen ja paikan suhteesta.
”Halusin muistuttaa ihmisiä siitä, mistä tulemme. Siitä, minkälainen suomalaisten suhde luontoon on ollut ja mitä se voisi olla.”
Suomaassa seurataan Nevabackan tilan elämää 1600-luvulta nykypäivään. Vuosisatojen aikana eri sukupolvien näkemykset ja kokemukset ympäröivästä metsästä ja luonnosta vaihtelevat.
1600-luvulla kristinusko ja vanha kansanusko elävät rinnakkain. Kirkossa käydään, mutta välillä uhrataan salaa metsänväelle, jonka kanssa pitää pysyä hyvissä väleissä.
”Kirkon mukaan metsä oli ei-kristittyä ja ainoa hyvä luonto oli kristitty luonto eli viljelty maa. Ihminen on laitettu maan päälle viljelemään maata ja tekemään siitä kristityn. Näkemys, että luonto on luotu ihmistä varten, on kantautunut nykypäiviin asti.”
1700-luvulla luontoon aletaan suhtautua rationaalisesti ja tieteellisesti. Tieto viljeltävistä kasveista lisääntyy. Kasveja tutkitaan ja luokitellaan.
1800-luvulla luonto löytää tiensä taiteeseen ja rakentaa suomalaisten kansallista identiteettiä. 1900-luvulla metsistä saadaan vihreää kultaa, jolla maksetaan sotakorvaukset.
Nimensä mukaisesti kirjan keskiössä on suo, Haltianeva.
”Suomen historiassa ja tarinoissa suot ovat myyttisiä paikkoja. Suomen nimikin tulee suosta. Soita kunnioitetaan ja niille uhrataan, mutta niitä myös kuivatetaan.”

Mies osoittaa nuoria mäntyjä, jotka kasvavat polun vieressä tiheässä, ja sanoo, että tuosta pitää harventaa.
Suomaa-romaani sai alkunsa, kun Turtschaninoffin äiti kuoli vuonna 2017. Samana vuonna kuoli isänäiti, isä oli kuollut jo aiemmin. Yhtäkkiä 40-vuotias Maria oli sukuhaaransa vanhin. Kaikki edelliset sukupolvet olivat poissa.
”Kirja ei käsittele omaa sukuani mutta sisältää omia tunteitani. Mitä merkitsee olla sukunsa vanhin? Mitä tarkoittaa se, että minua ennen ovat olleet kaikki nämä sukupolvet?”
”Kirja on kiitokseni äidille ja edellisille sukupolville. Se on myös kiitos metsälle, maalle ja Suomelle.”
Lapsuutensa Maria Turtschaninoff asui pääasiassa äidin luona Helsingin Kruununhaassa. Vanhemmat olivat eronneet Marian ollessa viisivuotias. Isän suvun juuret ovat etelärannikolla, äidin Pohjanmaalla.
Äidiltä jäi perinnöksi Alavetelissä sijaitseva mökki ja sitä ympäröivää metsää. Siellä Maria käy miehensä ja poikansa kanssa useita kertoja vuodessa. Alue on laaja mutta enemmän suota ja järveä kuin talousmetsää.
”Olen miettinyt todella paljon sitä, miten hoidan sitä myös seuraavia sukupolvia varten.”
Myyntiin metsä ei mene, sen kielsi Turtschaninoffin äitikin. Metsällä on kirjailijalle tunnearvoa, joka on tärkeämpää kuin sen rahallinen arvo. Metsässään hän haluaa edistää luonnon monimuotoisuutta.
Turtschaninoffin mielestä luontoa ei pitäisi ajatella yksinomaan resurssina, jota ihminen voi hyödyntää.
”Suhteemme luontoon ei tulisi olla ’me ja luonto’, vaan me olemme luonto. Kun rakastamme luontoa, se rakastaa meitä takaisin.”

Hän haistaa mullan ja lahoamisen, veden ja havahtuvan maan, nousevan mahlan ja auringon lämmittämän kaarnan.
Maria Turtschaninoffin sielunmaisema on Tenholassa Länsi-Uudellamaalla. Siellä hän vietti lapsuuden ja nuoruuden kesät ja viikonloput vuokramökillä äitinsä kanssa.
”Kun saavuimme keväisin ensimmäistä kertaa mökille, menin ensi töikseni nuuskimaan maata. Halusin tuntea kaikilla aisteillani, että nyt olen taas luonnossa.”
Mökillä luettiin kassikaupalla kirjastosta lainattuja kirjoja, pelattiin pelejä, kuunneltiin radiota, käytiin marjassa ja sienessä. Parasta oli rauha ja hiljaisuus – ja se, että siellä mikään ei kilpaillut äidin huomiosta.
”Äidillä oli mökillä noin 15 kiloa painava kannettava puhelin, mutta kielsin häntä antamasta puhelinnumeroa kenellekään. En halunnut, että mökille tulisi muita ihmisiä. Sen piti olla paikka, jossa saamme olla rauhassa.”
Mökillä kasvoi mänty, jonka juurella Maria alkoi kirjoittaa. Harrastuksensa hän piti visusti salassa jopa äidiltä. Kuitenkin jo lapsesta lähtien hän haaveili tulevansa kirjailijaksi.
”Tosissani aloin kirjoittaa sen jälkeen, kun isäni kuoli 52-vuotiaana. Hän aina puhui, mitä tekisi sitten kun jäisi eläkkeelle. Tajusin, että jos haluan kirjoittaa, siihen on ryhdyttävä heti.”
Turtschaninoffin ensimmäinen kirja De ännu inte valda ilmestyi vuonna 2007. Sen jälkeen ilmestyneet teokset ovat voittaneet lukuisia palkintoja, ja kirjasarja Punaisen luostarin kronikoita on käännetty yli 30 kielelle.

Tämä paikka merkitsi sinulle paljon, haluan ymmärtää miksi.
Äidin kuoleman jälkeen Turtschaninoff on pohtinut omaa luontosuhdettaan, sitä, mitä hän on perinyt siihen omilta vanhemmiltaan.
Isä opetti tunnistamaan eläinten jälkiä ja jätöksiä sekä sen, miten metsässä ei eksy. Metsässä kulkiessa pitää muistaa katsoa myös taaksepäin. Näin reitti on helpompi tunnistaa takaisin palatessa.
Äiti oli hyvin käytännönläheinen mutta näki ja koki tietyissä luonnonpaikoissa jotakin erityistä, jopa henkistä.
”Hän loi suhteita luontoon. Hän löysi Tenholan mökin läheltä paikan, jota hän kutsui ’kauniiksi paikaksi’. Sinne me palasimme aina uudelleen. Siellä oli hoikkia vaaleanvihreitä koivuja, mustikanvarpuja ja sammalen peittämiä kivenlohkareita.”
Moneen äidin tai isän näyttämään paikkaan myös Maria solmi vahvan suhteen. Ajan myötä paikat ovat muuttuneet eivätkä näytä enää samalta. Äidin vuokramökki on purettu, kauniin paikan koivut on kaadettu. Se on ollut kirjailijalle kova pala.
”Yritän opetella hyväksymään muutoksia. Ajattelen, että äidin mökki on vielä paikkana olemassa, luonto vain tavallaan perii sen takaisin. Täytyy muistaa, ettei luontokaan pysy aina samanlaisena.”
Kursivoidut katkelmat ovat romaanista Suomaa (Arvejord, suom. Sirkka-Liisa Sjöblom, Tammi 2022).
Ikä? 46
Kotipaikka? Karjaa
Koulutus? Filosofian maisteri
Ammatti? Kirjailija
Perhe? On
Tunnustuksia? Muun muassa Finlandia Junior -palkinto vuonna 2014 ja Svenska Ylen Litteraturpris-palkinto vuosina 2014 ja 2022
Harrastukset? Neulominen, ompeleminen, puutarhanhoito, ruuanlaitto
Lempikasvi? Nokkonen
Jännittävintä metsässä? Eläimet, joita kunnioitan paljon. Olen kohdannut metsässä hirviä ja Pohjanmaalla myös metsäpeuroja. Olen nähnyt karhun raapimia puita ja karhun tuoreet jätökset.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
