• Valkoposkihanhien päämuutto alkaa olla jo ohi – ”Jäljellä vain hanhien rippeet”

    Valkoposkihanhien muutto alkaa olla jo ohi. Yli 200 000 hanhen parvia havaittiin tällä viikolla muun muassa Kiteellä ja Savonlinnassa.
    Hanhien päämuuttoa seurattu lokakuun alkupuolelta. Käytännössä hanhien muutto alkaa nyt jo olla ohi.
    Hanhien päämuuttoa seurattu lokakuun alkupuolelta. Käytännössä hanhien muutto alkaa nyt jo olla ohi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Eläimet ja kasvit
    10.10.202406:00
    Eija Vallinheimo

    Valkoposkihanhien muutto on asiantuntijoiden mukaan ollut tänä syksynä varsin myöhäinen ja keskittynyt.

    Hanhet ovat siirtyneet jo Pohjois-Karjalan pelloilta kaakkoisen Suomen pelloille. Valkoposkihanhien paikalliskerääntymät ovat olleet paikoin todella isoja ja vaikeasti arvioitavia. Linnut ovat myös levittäytyneet parhaille paikoille.

    Neljäsosa kannasta on Birdlifen mukaan jo jatkanut matkaansa pois Suomesta.

    Venäjän puolelta saapunee enää pieni osa koko Barentsinmeren valkoposkihanhikannasta. Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen kertoo, että muuttavista hanhista on jäljellä enää vain hanhien rippeet.

    ”Käytännössä hanhien muutto alkaa olla ohi.”

    Lisää aiheesta
    • Lokakuun ensimmäisenä Päijät-Hämeessä Iitin Sääskjärvellä laskettiin 70 000 hanhea.

      Luonto | Valkoposkihanhien syysmuutossa havaittu tänä syksynä erikoisia piirteitä

    Torstaina 3. lokakuuta koillisesta saapui noin puolet lajin Barentsinmeren noin 1,4 miljoonaisesta kannasta Itä- ja Etelä-Suomeen.

    Valtaosa linnuista laskeutui etenkin Pohjois-Karjalan sekä Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Itä-Uudenmaan laajoille peltoaukeille.

    Muuttoviikko käynnistyi 2.10., jolloin BirdLife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan Itä- ja Kaakkois-Suomessa laskettiin kymmeniä tuhansia muuttavia valkoposkihanhia usealla paikalla. Suurin määrä oli Kiteen Kyyrönniemen 90 000 muuttavaa hanhea, joista pieni osa oli muita lajeja kuin valkoposkihanhia.

    Torstain 3.10. päämuutto alkoi Lieksan korkeudelta lounaaseen suuntautuneen muuttoreitin siirtyessä hiukan kaakkoon iltapäivän aikana. Hurjin muuttojakso kesti vain pari tuntia.

    Yli sadantuhannen hanhen määriin päästiin esimerkiksi Joensuun Kiihtelysvaarassa, Tohmajärven Onkamossa ja Värtsilässä sekä Savitaipaleen kirkonkylällä.

    Suurimmat parvet laskettiin Kiteen Kyyrönniemessä ja Savonlinnan Eevansaaressa. Näissä paikoissa havaittiin pitkälti yli 200 000 muuttavaa hanhea, joista valtaosa oli valkoposkihanhia.

    Toinen päämuutto tapahtui tiistaina 8.10. Tällöin muutolla oli myös paljon metsä- ja tundrahanhia, joka vaikeutti valkoposkihanhimäärien arviointia. Suurimmat paikkakohtaiset muuttavien hanhien määrät lähentelivät kahtasataa tuhatta, esimerkiksi Luumäen Urossa 196 000, Kirkkonummen Rönnskärissä 187 000 sekä Helsingin Santahaminassa 173 000.

    Lisää aiheesta
    • Valkoposkihanhet ovat saapuneet taas tutuille levähdyspaikoilleen.

      Luonto | Kymmenet tuhannet valkoposkihanhet ovat saapuneet Suomeen, suurin parvi Rääkkylässä

    • Valkoposkihanhi käyttää samaa pesimäpaikkaa vuosi toisensa jälkeen.

      Luonto | Valkoposkihanhien syysmuuton aloitus saattaa tänä vuonna poiketa tavanomaisesta

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    lintujen muutto
    Suomi
    BirdLife Suomi
    syksy
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio