


Salon Kiskossa asuva Markku Lietzén on metsäkoneyrittäjä ja metsänomistaja, joka hoitaa tilansa taimikot itse. Hän vaihtoi Husqvarnan akkukäyttöiseen raivaussahaan, kun perinteinen kymmenenkiloinen raivaussaha alkoi tuntua raskaalta kantaa.
”Sen verran ikä painaa, että kuusikiloinen saha tuntuu sopivammalta”, hän sanoo.
Tähän mennessä viime keväänä hankitulla sahalla on raivattu noin seitsemän hehtaaria.
”Akkusahassa on se hyvä ominaisuus, että sillä ei käytännössä kaadeta yli viisisenttisiä runkoja. Taimikonhoito tulee tehtyä oikeaan aikaan eli silloin, kun poistuva runkokoko on pientä.”
Lietzénin käytössä on kaksi akkua, yhdeksän ampeeritunnin ja seitsemän ampeeritunnin akut. Suuremmalla akulla raivaussahan käyttöaika on 50 minuuttia, pienemmällä 40 minuuttia.
Kotona valmiiksi ladatut työakut siis kestävät yhteensä vain 1,5 tunnin työskentelyn.

Lietzén ratkaisi lyhyeksi jäävän työpäivän ongelman ottamalla käyttöön metsäkoneestaan poistetun akun sekä aiemmin muuhun käyttöön hankitun invertterin. Nämä kulkivat päivittäin mukana raivaustyömaalle lava-auton lavalla.
”Kun ensimmäinen akku oli sahattu tyhjäksi, toin sen lavalle lataukseen ja jatkoin töitä toisen kotona valmiiksi ladatun akun kanssa. Ja kun toinenkin akku tyhjeni, niin lavalla latauksessa ollut akku oli käyttövalmis ja taas tyhjä akku lataukseen”, Lietzén selittää.
Akut eivät ehtineet latautua aivan täyteen siinä ajassa, kun työakku antoi virtaa raivaussahan akulle. Isomman akun lataus kesti noin tunnin ja vartin, pienempi latautui noin tunnissa.
”Tyhjä akku ottaa hyvin virtaa vastaan, mutta viimeinen parikymmentä prosenttia virtaa siirtyy kovin hitaasti. On järkevämpää keskeyttää lataus suunnilleen siinä kohtaa, kun akun varaus on noin 80 prosenttia”, hän sanoo.

Maastolatauksen suurin ongelma tulee vastaan siinä kohtaa, kun akut on kertaalleen metsässä ladattu, eikä niissä ole enää riittävästi varausta.
”Hankin kokeilukäyttöön sadan ampeeritunnin akun, jolla sain ladattua yhdeksän ja seitsemän ampeeritunnin akut vain kertaalleen. Sen jälkeen invertterin suojamekanismi lopetti latauksen, koska lataavan akun jännite laski liian alas”, Lietzén sanoo.
”Tein kokeilun nyt lämpimään aikaan ja kun pakkaskeleillä tulos olisi vielä huonompi, niin ei tämä niin hieno systeemi ollutkaan, miltä se alussa kuulosti.”
”Helpommalla pääsee, kun suosiolla investoi riittäviin akkuihin.”
Laskelmansa jälkeen Markku Lietzénillä on selkeä suositus akkuraivaussahoilla taimikkojaan itse hoitaville metsänomistajille: Ei kannata olla liian nuuka. Kannattaa ostaa kolme akkua ja tyytyä sen mittaiseen päivään, mitä akuilla pystyy sahaan.
”Kun useampana päivänä käy metsässä, niin valmista kuitenkin tulee. Minua kokeiluun innosti jo olemassa olleet isot metsäkoneen akut ja muita töitä varten valmiiksi hankitut invertteri ja akkulaturi”, Lietzén sanoo.
Yli 20 kiloa painavan akun raahaaminen työpäivän jälkeen lataukseen ja seuraavana aamuna taas auton kyytiin ei sekään ole pieni vaiva.
”Helpommalla pääsee, kun suosiolla investoi riittäviin akkuihin.”
Kotona verkkovirrasta ladattava vähintään sadan ampeeritunnin akku, hinta noin 150 euroa. Akun on hyvä olla niin sanottu vapaa-ajan akku, joka antaa hitaammin sähköä kuin starttiakku.
Akkulaturi, hinta noin 50 euroa.
Puhtaan siniaallon tuottava invertteri (1000W), jolla akun virta muunnetaan verkkovirraksi. Tämä mahdollistaa esimerkiksi kännykän latauksen ja kotitalouskoneiden käytön sähköttömissä olosuhteissa. Hinta noin 150 euroa.
Ladattavat akut. Seitsermän ampeerituntinen akku maksaa noin 275 euroa, yhdeksän ampeerituntinen maksaa noin 415 euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
