Pääkirjoitus: Säästöpuut ovat helppoa luonnonhoitoa

Säästöpuut ovat tehokas ja metsänomistajalle yleensä myös varsin kustannustehokas tapa lisätä metsien monimuotoisuutta. Säästöpuulla tarkoitetaan elävää puuta, joka jätetään hakkuiden yhteydessä pysyvästi metsään kasvamaan ja kuolemaan. Aikanaan ne muuttuvat järeiksi lahopuiksi. Ilman säästöpuita metsäluonto köyhtyisi nopeasti.

Tapion metsänhoitosuositusten mukaisesti säästöpuita ryhdyttiin jättämään metsiin 1990-luvun puolivälissä, kun havaittiin, että metsien talouskäytön vuoksi moni vanhan metsän laji oli taantumassa tai käynyt uhanalaiseksi.

Metsälaki ei velvoita jättämään säästöpuita, mutta molemmat Suomessa käytössä olevat metsäsertifikaatit edellyttävät vähintään kymmenen säästöpuuta hehtaarille. Uhanalaisten lajien kannalta olisi hyvä, että säästöpuissa olisi eri puulajeja ja myös järeitä puita.

Uudistushakkuissa säästöpuut on parasta keskittää ryhmään. Säästöpuuryhmän alue jätetään hoitamatta, ja se poistuu puuntuotannosta. Säästöpuiden mahdollinen myyntiarvo menetetään. Usein luonnonhoidon kannalta parhaat säästöpuut ovat kuitenkin taloudellisesti vähäarvoisia puulajeja kuten raitoja, haapoja ja pihlajia.

Taloudellinen menetys on pienempi, jos säästöpuuryhmä jätetään uudistamisen ja taimikonhoidon kannalta vaikeaan kohtaan. Suomen metsäkeskus muistuttaa, että säästöpuuryhmän valinnassa kannattaa ottaa huomioon myös sähkö- ja puhelinlinjat, liikenneväylät, turvallisuus sekä hyönteis- ja sienituhot.

Vuonna 2006 tehdyssä kyselytutkimuksessa selvisi, että monet metsänomistajat rinnastivat säästöpuut siemenpuihin, jotka korjataan pois uudistusalalle syntyneen taimikon päältä. Peräti kolmannes metsänomistajista kertoi korjanneensa sekä kaatuneita että vielä pystyssä olevia eläviä ja kuolleita säästöpuita viimeistään taimikonhoidon yhteydessä.

Tuon kyselyn jälkeen metsäluonnon monimuotoisuuden ylläpitämisen tärkeydestä on puhuttu niin paljon, että tilanne on varmasti osittain korjaantunut. Luonnonvarakeskuksen tutkija Juha Siitonen arvioi Aarteen 11/2019 jutussa (s. 24–27), että edelleen noin kolmannes kaikista säästöpuista haetaan jossain vaiheessa metsästä pois.

Tutkija huomauttaa kuivasti, että paljon parempaa polttopuuta huomattavasti vähemmällä vaivalla saisi ensiharvennusrästejä hoitamalla.