• Polttopuu on metsän tärkein anti

    Omasta metsästä hankitut polttopuut ovat erittäin tärkeitä joka toiselle metsänomistajalle, ilmenee MT:n tuoreesta Metsätutka -kyselystä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    16.4.201211:01
    MT toimitus

    Hakkuutuloja erittäin tärkeinä pitää vain yksi metsänomistaja seitsemästä.

    Maanviljelijät pitävät hakkuutuloja tärkeimpinä. Joka kolmas viljelijä saa metsästä merkittävästi lisätuloja.

    Vastaavasti joka viidennelle palkansaajalle metsätuloilla ei ole mitään merkitystä.

    Tulokset perustuvat Maaseudun Tulevaisuuden Metsätutka-kyselyyn, johon vastasi 463 metsänomistajaa.

    Tutkija Teppo Hujala kertoo Metsäntutkimuslaitoksen saaneen samansuuntaisia tuloksia.

    ”Polttopuilla on rahallista arvoa. Sen lisäksi niiden hankinta tarjoaa liikuntaa ja luontoelämyksiä. Se voi olla myös yhteisöllistä toimintaa, ja siihen voi liittyä perinteitä.”

    Toisaalta erilaiset kyselyt ovat aina johdattelevia. Niissä on helppo sanoa arvostavansa yleisesti hyväksyttyjä asioita, kuten luonnonsuojelua.

    ”Oikeassa valintatilanteessa taloudelliset arvot saattavat silti ajaa esimerkiksi maisema-arvojen yli. Aukkoa ei pidetäkään niin pahana, kun se itse tekee”, Hujala arvelee.

    Artikkelin aiheet
    polttopuu
    metsänomistus
    Maaseudun Tulevaisuus
    Metsätutka-kysely
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle