

Viime vuosina Suomen metsäpolitiikassa on riittänyt erimielisyyksiä. Puun tuonnin päättyminen Venäjältä on myllertänyt puumarkkinoita. Tällä hetkellä metsäteollisuudelle tuottaa ongelmia laskuun kääntynyt sellun hinta eikä sahatavara käy kaupaksi koronavuosien tapaan. Korkeasuhdanne vaihtui nopeasti yritysten alavireisiin tulosjulkistuksiin vuoden 2023 toisen kvartaalin osalta.
Näyttääkö metsäsektorin lähitulevaisuus siis synkältä?
On syytä muistaa, että puupohjaisilla tuotteilla on myös tulevaisuudessa suuri merkitys fossiilisista raaka-aineista irtautuvassa maailmassa.
Siksi metsäteollisuuden voi perustellusti odottaa olevan jatkossakin yksi Suomen talouden tukipilareista.
Elinkeinorakenteemme on monipuolisempi kuin muutama vuosikymmen sitten. Tästä huolimatta metsäteollisuustuotteet ovat kattaneet edelleen noin viidenneksen Suomen tavaranviennistä. Metsäsektori työllistää suoraan ja välillisesti kymmeniä tuhansia suomalaisia ympäri maan.
Tuoreessa hallitusohjelmassa viesti metsäsektorin puolesta on vahva. Teollisuuden puuraaka-aineen saatavuus halutaan turvata, eikä metsäteollisuuden kilpailukykyä haluta heikentää poliittisilla päätöksillä. Tavoitteisiin on kirjattu myös päätöksenteon ennakoitavuuden parantaminen, mikä on edellytys elinkaareltaan usein vuosikymmenten päähän ulottuville suurinvestoinneille.
Metsiämme ei voi ajatella pelkästään euroina. Metsiltä odotetaan yhä enemmän myös luonnon monimuotoisuuden ja ilmaston kannalta.
Kuitenkin puheet hakkuiden rajoittamisesta ovat yrityksille vaikeita tilanteessa, jossa Venäjältä tuotua puuta on poistunut markkinoilta useita miljoonia kuutiometrejä.
Metsävaramme eivät ole ehtymässä; puuston määrä Suomen metsissä kasvaa edelleen. Sadan viime vuoden aikana kasvua on saatu aikaan hyvällä metsänhoidolla. Toisaalta lisää puuta on saatu myös soita ojittamalla, mikä on kiistatta heikentänyt suoluonnon tilaa.
Hakkuumäärien vertailu Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvioimaan suurimpaan ylläpidettävissä olevaan hakkuukertymään paljastaa haasteen. Koko maan tasolla kestävää hakkuumäärää ei ole ylitetty. Kuitenkin osassa maakuntia hakkuut ovat viime vuosina toteutuneet määritettyjä kestävyysrajoja korkeampina.
Metsäteollisuus on painottunut erityisesti Kaakkois-Suomeen, jossa metsävarat ovat olleet täysipainoisesti käytössä jo ennen Venäjän-tuonnin päättymistä. Nyt tilanne on entistä vaikeampi.
Siksi ei ole yllättävää, että UPM:n Kymin ja Kaukaan tehtailla sekä Metsä Groupin Joutsenon sellutehtaalla on tehty ja suunnitellaan toimia tuotannon sopeuttamiseksi ja että Stora Enso ilmoitti suunnittelevansa Kotkan Sunilan sellutehtaan sulkemista.
Markkinat ohjaavat tehokkaasti sitä, missä ja miten paljon puuta käytetään. Usein tuotannon rajoitukset merkitsevät myös työpaikkojen vähenemistä.

Suurin kestävä hakkuukertymä on suhteellinen käsite, josta ei ole yhteistä näkemystä.
Luken arviossa on otettu huomioon myös monimuotoisuuskysymyksiä, mutta joidenkin tahojen mielestä sekä ilmasto- että monimuotoisuusulottuvuuksille tulisi antaa kestävyysrajoja määritettäessä tähänastista suurempi painoarvo.
Tämän perusteella on esitetty näkemyksiä, että vuotuinen hakkuumäärä on Suomessa jo nyt kestämättömän korkea. Viime aikoina metsävarojen käyttöä on esitetty rajoitettavaksi erityisesti ilmaston nimissä. Keinoiksi on väläytelty keppiä, kuten puunmyynnin ankarampaa verottamista, ja porkkanaa, kuten hiilensidonnasta maksamista metsänomistajille.
Hakkuiden rajoittaminen mahdollistaisi pysymisen ilmastotavoitteissa eli Euroopan unionin poliittisesti asetetuissa tavoitteissa. Epäillä kuitenkin sopii, tuottaisivatko Suomessa asetettavat hakkuurajoitukset ilmastohyötyjä globaalista näkökulmasta.
Metsien kyky sitoa lisää hiiltä on rajallinen. Puutuotteiden vahva globaali kysyntä todennäköisesti siirtäisi hakkuita Suomen rajojen ulkopuolelle. Samaan aikaan metsäteollisuustuotannon rajoittamisesta tulisi Suomelle kallis lasku.
Hiilinielujen ohella Suomessa halutaan lisätä elinympäristöjen suojelua muun muassa EU:n monimuotoisuusstrategian ja YK:n biodiversiteettisopimuksen nimissä. Suojelualueiden lisäämistavoitteet koskevat kaikkia elinympäristöjä, mutta metsäisessä maassa katseet kääntyvät erityisesti metsiin.
Vaikka tuoreessa hallitusohjelmassa linjataan tavoitteeksi edetä suojelun toteuttamisessa laatu eikä hehtaarit edellä, myös pinta-alatavoitteet pysyvät mukana päätöksenteossa.
Suojelukeskustelussa erimielisyyksiä riittää alkaen siitä, millaisia toimia metsien suojelulla kenenkin mielestä tarkoitetaan. Halutaanko rajoittaa metsätalouden harjoittamista tai peräti kieltää se kokonaan? Myös metsän määritelmästä on käynnissä jatkuva väittely.
Hallinnollisella tasolla ei ole vielä tarkkaa selvyyttä esimerkiksi siitä, millaiset kohteet lopulta täyttäisivät maamme kansainvälisten sitoumusten suojelutavoitteita.
Ilmasto- ja monimuotoisuuskysymyksiä ei kuitenkaan kannata nähdä uhkana vaan mahdollisuutena myös talouden näkökulmasta.
Yrityksien tuotekehityksen tuloksena on jo julkaistu merkittäviä innovaatioita. Niiden avulla voidaan korvata fossiilisia raaka-aineita sekä saavuttaa korkeampi jalostusaste ja tuottaa suurempaa arvonlisää käytettyä puukuutiometriä kohden.
On myös mahdollista, että vielä tällä hetkellä jalostuskelvoton puu saattaa jatkossa kelvata teollisen tuotannon raaka-aineeksi, mikä tehostaisi puuraaka-aineen hyödyntämistä.
Ekologisen kestävyyden kysyntä markkinoilla on jatkuvassa kasvussa. Metsätaloudessa luonnonhoidon toimista on tullut jo arkipäivää. Luonnonhoidon vaikutukset alkavat myös näkyä joidenkin monimuotoisuudelle suotuisten rakennepiirteiden kehityksessä, kuten lahopuun määrässä.
Vaikka ilmaston ja luonnon hyväksi tarvitaan jatkossakin lisää toimia, metsäpolitiikassa maltti on valttia.
Muutos kannattaa nähdä mahdollisuutena. Vaihtoehtoja kannattaa punnita ennakkoluulottomasti kestävän kehityksen kaikkien eri osa-alueiden näkökulmasta.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2023.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
