• Stora Enso kolmesta suuresta metsäyhtiöstä kannattavin alkuvuonna

    Tuotteiden hyvän kysynnän ja yhtiöiden kovan tuloskunnon uskotaan jatkuvan.
    Tilaajalle
    Stora Enso suunnittelee Oulussa myös toisen hienopaperikoneen muuttamista kartonkikoneeksi. Nyt Oulussa tehdään kraftlineriä eli aaltopahvin pintakerrosta.
    Stora Enso suunnittelee Oulussa myös toisen hienopaperikoneen muuttamista kartonkikoneeksi. Nyt Oulussa tehdään kraftlineriä eli aaltopahvin pintakerrosta. Kuva: Maiju Pohjanheimo
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.4.202218:00
    Juha Kaihlanen

    Stora Enso oli kolmesta suuresta metsäyhtiöstä kannattavin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kun tuloksia vertaillaan liiketulosprosentilla ja sijoitetun pääoman tuotolla.

    Stora Enson liiketulos liikevaihdosta nousi ennätykselliseen 18,0 prosenttiin. Sijoitetulle pääomalle kertyi tuottoa 15,3 prosenttia. Jos yhtiön suuri kahdeksan miljardin euron metsäomaisuus jätetään pois, sijoitetun pääoman tuotto kohosi peräti 23,6 prosenttiin.

    Metsä Groupin liiketulos liikevaihdosta parani 15,3 prosenttiin ja sijoitetun pääoman tuotto 15,8 prosenttiin.

    Selvästi kolmanneksi jäi UPM, jonka kannattavuutta söi työtaistelu Suomessa. UPM:llä liiketulosprosentti oli 11,0 ja sijoitetun pääoman tuotto 8,5 prosenttia.

    Stora Enson teki erinomaiset tulokset niin pakkauskartongeilla, sellulla kuin puutuotteillakin. Myös paperien tulos parani reippaasti ja nousi selvästi voitolle.

    Sellun ja sahatavaran huippusuhdanteesta kertovat kovat liiketulosprosentit: sellutehtailla liiketulos liikevaihdosta nousi yli 26 prosenttiin ja puutuotteilla meni myös komeasti 20 prosentin raja rikki.

    Stora Enso arvioi tämän vuoden liiketuloksen olevan suunnilleen samalla tasolla kuin viime vuonna, jolloin yhtiö ylsi 1 528 miljoonaan euroon.

    Siihen ja ehkä vähän parempaankin näyttäisi olevan hyvät mahdollisuudet. Olihan vuoden ensimmäinen neljännes paras 20 vuoteen ja yhtiö kertoo, että tilauskirjat ovat täynnä eikä markkinoilla näy merkkejä heikentymisestä.

    Stora Enson liiketulos liikevaihdosta nousi 18,0 prosenttiin.
    Stora Enson liiketulos liikevaihdosta nousi 18,0 prosenttiin. Kuva: Timo Filpus
    Stora Enson puutuotteiden liiketulosprosentti oli 20,6.
    Stora Enson puutuotteiden liiketulosprosentti oli 20,6. Kuva: Timo Filpus
    Metsä Groupin liiketulos liikevaihdosta oli 15,3 prosenttia.
    Metsä Groupin liiketulos liikevaihdosta oli 15,3 prosenttia. Kuva: Timo Filpus
    Metsä Groupin kartonkien liiketulos liikevaihdosta oli 20,9 prosenttia.
    Metsä Groupin kartonkien liiketulos liikevaihdosta oli 20,9 prosenttia. Kuva: Timo Filpus

    UPM:n kolmas sija ei ole yllätys, koska yhtiön sellu- ja paperitehtaat sekä biojalostamo seisoivat Suomessa koko ensimmäisen neljänneksen.

    Yllätys sen sijaan oli, että työtaistelusta huolimatta UPM:n ylsi käytännössä yhtä hyvään liiketulokseen tammi–maaliskuussa kuin vuotta aiemmin. Lakon yhtiö laskee leikanneen tuloksesta 180–220 miljoonaa euroa.

    Selluliiketoiminnassa menetys oli suuri, kun huippuhintoja pääsi hyödyntämään vain yksi tehdas neljästä. Toiminnassa oli vain Fray Bentos Uruguayssa. Kokonaan tuotanto oli poikki biopolttoaineissa, sillä yhtiön ainoa biojalostamo toimii Lappeenrannassa.

    Painopaperitehtaita UPM:llä on 13, joista neljä seisoi Suomessa. Liiketoiminnoista painopapereilla yhtiö teki euroissa suurimman tuloksen.

    Vaneritehtailla liiketulos liikevaihdosta nousi peräti 26,3 prosenttiin.

    UPM:n liiketulos liikevaihdosta oli 11,0 prosenttia.
    UPM:n liiketulos liikevaihdosta oli 11,0 prosenttia. Kuva: Timo Filpus
    UPM:n vaneritehtaiden liiketulos nousi viime vuoden tammi-maaliskuun kahdeksasta miljoonasta eurosta 43 miljoonaan euroon.
    UPM:n vaneritehtaiden liiketulos nousi viime vuoden tammi-maaliskuun kahdeksasta miljoonasta eurosta 43 miljoonaan euroon. Kuva: Timo Filpus

    Lue lisää:

    Stora Enso historialliseen tulokseen ‒ paras liiketulos 20 vuoteen, pakkausmateriaalit, sellu ja puutuotteet kovassa vedossa

    Metsä Groupilta erittäin hyvä tulos sellun ja kartongin vedolla

    Hyvän tuloksen kevättalvella tehnyt UPM kertoo saavuttaneensa myös työtaistelussa tavoitteensa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa