• Tiihosten kodikas hirsitalo valmistui jouluksi 110 vuotta sitten ‒ videolla talon isäntä esittelee talon riihestä tehtyä laajennusosaa

    Matti ja Pirkko Tiihonen asuvat kuusihirrestä tehdyssä talossa, jonka viimeistelytöitä tehtiin joulu­aattona 110 vuotta sitten. Tiihoset ovat viettäneet Havukan kodissaan nyt 45 joulua.
    Tilaajalle
    Pari vuotta sitten Matti ja Pirkko Tiihonen viettivät timantti­häitään.
    Pari vuotta sitten Matti ja Pirkko Tiihonen viettivät timantti­häitään. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Koti
    25.12.202319:00
    Jukka Behm

    Pihapiiriä Myllykosken Havukassa reunustavat punainen lato, navetta­rakennus ja kodikas hirsitalo, jonka lisäosana toimii entinen riihi. Sitä ei tosin huomaa, sillä laajennus sulautuu saumattomasti kokonaisuuteen.

    ”Ja onhan riihen liittämisestä vierähtänyt melkein sata vuotta”, sanoo taloa asuva Matti Tiihonen.

    Pihapensas on valaistu, piha suojasään jäljiltä jäinen. Keittiön ikkunasta näkyy lintujen ruokintapaikalle, jossa vierailee harakka, närhi, hömötiaisia ja käpytikka.

    Oma pieni metsäinen tontti on peltojen ympäröimä. Vieressä kulkee tie, jonka venäläiset rakensivat 1700-luvulla sotaväen siirtymisiä varten. Sotatieksi kutsutun tien varrelta on löytynyt armeijan jäänteitä: miekka, satula, rahoja ja tulisijan pohjia.

    ”Rauhallinen paikka. Metsäkauriit käyvät välillä tervehtimässä. Oravat ja jänikset pyrkivät sisälle, jos ovi jää auki”, kertoo Pirkko Tiihonen.

    Joulu ilman pukkia

    Olohuoneen joulukuusi on Matin omalta pihalta hakema. Joskus hän käy trimmailemassa joulupuuksi sopivia kuusia vuoden mittaan, mutta tämän joulun puu on täysin luomu.

    ”Matti tuo kuusen, mie moitin sitä, ja lapsenlapsi Inka koristelee”, Pirkko kuvailee hymyillen työnjakoa.

    Matti ja Pirkko tapasivat tansseissa Lappeenrannassa 60-luvun alussa. Matti oli sotaväessä, Pirkko oli karannut siskojensa kanssa VPK:n talolle. Matti haki ensin Pirkon siskoa ja sitten Pirkkoa, kun tämä palasi limujonosta. Pian oltiin naimisissa.

    Joulunvietto sujuu perinteikkäästi. Pöytään ajautuu kinkkua, laatikoita ja joulukalaa. Pariskunnalla on neljä lasta, kahdeksan lastenlasta ja neljä lastenlasten­lasta. Koko suku ei mahdu yhtä aikaa joulupöytään. Nuorin poika perheineen kyläilee yleensä aattona, muut vierailevat muulloin.

    ”Joulupukkia piti ennen etsiä kovasti, mutta kymmeneen vuoteen hän ei ole enää piipahtanut täällä”, Matti sanoo.

    Pirkko kutoo lahjaksi sukkia pitkin vuotta, Matin mielestä helpointa on laittaa lahjaraha tilille.

    ”Kaikilla tuntuu olevan kaikkea. Ennen kukin sai aina jouluksi sen, minkä tarvitsi.”

    Tiihoset itse saivat viime vuonna lahjaksi robotti-imurin. Tänään se siivosi talon alakerran, jossa ovat olohuone, makuuhuone, keittiö ja saunatilat. Yläkerta on nykyisin Matin valtakuntaa. Ison työhuoneen kirjoi­tuspöydillä saa vallita luova kaaos.

    Joulukuusi on omasta metsästä, ja sen oksilla on perinteiset, hillityt koristeet.
    Joulukuusi on omasta metsästä, ja sen oksilla on perinteiset, hillityt koristeet. Kuva: Johannes Wiehn

    Rakentajan muistiinpanot

    Matin ja Pirkon omistama Havukanmäki on ensimmäinen talo, jonka Mäkelän tilan veljessarja rakensi Havukan lakiaa reunustaville mäenkumpareille.

    Matilla on tallessa talon tehneen Antton Mäkelän maatalouskalenteri rakennusajalta. Siihen on merkitty säätila ja omat työt päivä päivältä.

    Hirsien kaataminen alkoi tammikuun alussa 1913 ja veistäminen tammikuun puolivälissä. Välillä oli halkotöitä. Sitten taas veistoa. Kiven ajoa. Tontin raivausta. Hiekan ja soran kantamista. Kivijalan rappausta. Lautojen naulausta. Muutamalta kevätpäivältä on merkintä ”joutilaana” tai ”sairaana”.

    Heinäkuussa tehtiin katto, syyskuussa valmistuivat asuinrakennuksen muuraukset. Monelta päivältä on merkintä ”tihtasin”. Se tarkoittaa kai tilkitsemistä.

    Muuttopäivää ei ole tarkasti sanottu, mutta jouluaatolta 1913 on maininta: Kaikenlaisia pikkuparannuksia tein asuinhuoneessa.

    Ripeästi rakentanut Antton Mäkelä kirjasi kaikki kulunsa ylös. Asuinrakennukseen käytettiin yhteensä 677,90 markkaa. Nykyrahassa se on noin 3 000 euroa.

    ”Anttonin päiväkirja on mainio kuvaus 1900-luvun alun rakentamisesta. Ikkunat ja ovet olivat arvotavaraa. Puutavaraa ei laskelmissa mainittu, sillä se tuli talon ympäriltä.”

    Pirkon suosikkipaikka on sänky. Ristikoiden ratkomisen lisäksi hän katsoo sängyssä televisiota ja neuloo vuosittain kymmeniä pareja sukkia.
    Pirkon suosikkipaikka on sänky. Ristikoiden ratkomisen lisäksi hän katsoo sängyssä televisiota ja neuloo vuosittain kymmeniä pareja sukkia. Kuva: Johannes Wiehn

    Kunnostusta hiljalleen

    Amerikasta palannut veli August ryhtyi 1920-luvulla asumaan Anttonin rakentamaa taloa. Silloin siihen liitettiin käyttämätön riihi, joka toimii nykyään Tiihosten makuuhuoneena.

    ”Talo on yhä ääriltään sama kuin 1920-luvulla”, Matti toteaa ja esittelee laajennukseen johtavaa oviaukkoa.

    ”Täytyy ihmetellä rakentamisen nopeutta ja sitä, kuinka fiksuja talonpoikaistimpurit olivat.”

    1960-luvulla rakennus jäi tyhjäksi ja rapistui hiljalleen. Vuonna 1975 Matti ja Pirkko kävivät tutkimassa autiotaloa ja ostivat sen Augustin tyttäreltä Eeva Ukkolalta.

    ”Päätimme muuttaa tämän asuttavaksi. Aika moni varmaan kauhistui, mutta meitä ei hirvittänyt. Kolmekymppisenä sitä on hullunrohkea”, Matti sanoo.

    Aravalainaa haettiin. Paperi tuli takaisin, sillä omatekemä rakennussuunnitelma ei kelvannut. Piirustukseen piti hakea rakennusmestarin nimi alle.

    Melkein kaikki tehtiin uusiksi. Ovet hiekkapuhallettiin, karmit vaihdettiin. Alkuperäiset lautalattiat olivat 40 senttiä leveät mutta niin kierot, että oikaisu olisi ollut työlästä. Päälle asennettiin parketti.

    Ulkovuori uusittiin melkein kokonaan. Keittiön päädystä se vaihdettiin tosin vasta viime vuonna. Tehtiin uusi sisäkatto. Yläkerta rakennettiin asuttavaksi: tytöille toinen pääty, pojille toinen.

    ”Leivinuuni ja muut muuraukset olivat niin huonossa kunnossa, että ne piti purkaa. Tiilet Antton oli tehnyt itse. Niissä näkyi kuivatuksessa käytettyjen olkien juovia.”

    Putki- ja sähkötöihin Tiihoset saivat ulkopuolista apua, muuraustöitä Matti opetteli itse. Apuna ei ollut YouTubea, joten maalaisjärki täytyi kaivaa esiin.

    Lampaita ja lapsilaumoja

    Muutto Havukkaan koitti kolmen vuoden remontoinnin jälkeen vuonna 1978. Rahaa ei ollut liiaksi, joten vintiltä löytynyt kapea parisänky sai kelvata. Muita huonekaluja opettajana työskennellyt Matti nikkaroi läheisellä Rautakorven koululla.

    Talossa riitti vilinää, kun lapset kavereineen valloittivat yläkerran. Lasten syntymäpäiväjuhliin saapui usein koko koulu, jossa tosin oli vain kolmisenkymmentä oppilasta.

    Perheellä oli koira, joka kavahti yli lentäviä Utin sotilaskoneita ja ukkosta ja järsi peloissaan raput ja ikkunanpielet. Lampaita oli parhaimmillaan parikymmentä. Syksyisin ne kulkivat joskus vapaina, tukkivat tien ja herkuttelivat naapurin ryytimaalla.

    ”Lampaat tulivat lapsille niin rakkaiksi, ettei niitä raaskittu syödä koskaan itse”, Pirkko kertoo.

    Tiihoset ovat viettäneet Havukan kodissaan nyt 45 joulua. Vesiputket on uusittu jo toistamiseen. Öljylämmitys vaihtui viime vuonna ilmavesilämpöpumppuun. Varaavassa takassa ja kiukaassa poltettavat puut saadaan omalta tontilta.

    Koska tilaa riittää, tavaraa on kertynyt. Punaiseen, kaksikerroksiseen navettaan on varastoitu huonekaluja sekä talokaupan mukana tullutta historiallista esineistöä reestä ja hevoskärryistä alkaen.

    Matilla on päävastuu pihanhoidosta, mutta lumityöt tekee naapurin isäntä traktorilla. ”Entinen oppilaani, joka hänkin on jo eläkkeellä.”

    Talossa oli aikoinaan kova hulina, kun lapset olivat pieniä ja kavereita ravasi kylässä. Nyt Matti ja Pirkko ehtivät istuskella rauhassa.
    Talossa oli aikoinaan kova hulina, kun lapset olivat pieniä ja kavereita ravasi kylässä. Nyt Matti ja Pirkko ehtivät istuskella rauhassa. Kuva: Johannes Wiehn

    Puolen hehtaarin metsä

    Kodikasta puutaloa Havukassa on asuttu nyt melko tarkasti 110 vuotta. Kun Matti ja Pirkko asettuivat taloksi, tonttia vartioi sankka kuusikko.

    ”Se sai kai alkunsa luontaisesti talon rakennusvaiheessa. Silloin kaadetut puut käytettiin taloon, ja uusia alkoi kasvaa tilalle.”

    1980-luvulla Puolen hehtaarin metsäksi kutsuttu kuusikko oli Tiihosten lasten lempipaikkoja. Vähän pelottava, mutta siihen tutustuneelle turvallinen.

    Vähitellen lähimetsän puut alkoivat lahota juuresta. Trombi kaatoi 90-luvun alussa parikymmentä kuusta, joista muutaman talon päälle.

    ”Vuosi sitten syksyllä kaadoimme kaksi viimeistä puuvanhusta. Niissä oli vain muutaman sentin kerros tervettä puuta”, Matti kertoo.

    Maisema muuttuu. Puita kaatuu ja niitä kaadetaan. Vanhan tilalle kasvaa uutta, luonnon kierto jatkuu.

    ”Välillä tulee mietittyä, pitääkö täältä muuttaa pois sitten, kun vielä itse kykenee, vai vasta sitten, kun sanotaan”, Matti toteaa ja lisää, että toisaalta talon tärkeimmät asuintilat ovat kätevästi yhdessä tasossa.

    ”Kaipa me täällä vielä jonkin aikaa ollaan”, Pirkko sanoo.

    3 x kotirauha

    Mikä kodissanne on parasta, Pirkko Tiihonen? ”Matti. Ja se, että lapset ja lapsenlapset tykkäävät tulla käymään. Koti on aina avoinna suvulle ja ystäville.”

    Mikä on lempipaikkasi kotona? ”Sänky. Siinä lueskelen, katson telkkaria ja neulon kymmeniä sukka­pareja vuodessa.”

    Mikä on lempipuuhaasi pihapiirissä? ”En ole intohimoinen puutarha­ihminen, vaikka kasvimaata tuli ennen hoidettua. Mukavampaa on istuskella auringossa ja lukea.”

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen