• Kaikkiin uusiin suden kaatohakemuksiin tyrmäys riistakeskuksesta – katso, millaisen kaavion ehdot hakemuksen on täytettävä luvan myöntämiseksi

    Euroopan unionin virallisesta lehdestä löytyy ohjeasiakirja, jonka monipolvinen vuokaavio selittää poikkeuslupien myöntämisehtoja.
    Ministeriön susiasetus mahdollistaa metsästysluvan myöntämisen  kannanhoidollisella perusteella, mikäli tapauskohtaiset edellytykset sille täyttyvät.
    Ministeriön susiasetus mahdollistaa metsästysluvan myöntämisen kannanhoidollisella perusteella, mikäli tapauskohtaiset edellytykset sille täyttyvät. Kuva: Timo Aalto
    Metsä|Erä
    27.12.202314:30
    Eija Vallinheimo

    Suurpedot ovat tiukasti suojeltuja, mutta niiden rauhoituksesta voidaan poiketa tietyin edellytyksin. Poikkeaminen voi tapahtua joko vahinkoperusteisilla tai kannanhoidollisilla poikkeusluvilla.

    Maa- ja metsätalousministeriö antoi 8. joulukuuta susiasetuksen, jonka mukaan suden metsästykseen saa myöntää enintään 28 poikkeuslupaa poronhoitoalueen ulkopuolella. Asetus mahdollistaa metsästysluvan myöntämisen myös kannanhoidollisella perusteella, mikäli tapauskohtaiset edellytykset sille täyttyvät.

    Suomen riistakeskukseen tuli jouluun mennessä kuusi suden kannanhoidollista poikkeuslupahakemusta. Riistakeskus on tehnyt kaikkiin saapuneisiin hakemuksiin kielteisen lupapäätöksen. Hakemuksissa olevia perusteluita ei voida riistakeskuksen mukaan pitää riittävinä suhteessa luontodirektiiviin ja korkeimman hallinto-oikeuden uuteen ratkaisukäytäntöön.

    Hakemuksissa on riistakeskuksen mukaan tuotu liian yleisellä tasolla esille susikantaan liittyviä ongelmia. Poikkeusluvan perusteena tulee olla riittävä selvitys vaikutuksista nimenomaan poikkeuslupaa koskevalla alueella.

    Lisää aiheesta
    • Erä | Kaikkiin tähän mennessä tehtyihin suden kannanhoidollisiin susihakemuksiin kielteinen päätös

    Euroopan unionin virallisesta lehdestä löytyy ohjeasiakirja luontodirektiivin mukaisesta yhteisön tärkeinä pitämien eläinlajien tiukasta suojelusta. Luvussa kolme tarkastellaan 16 artiklan mukaisia poikkeusmahdollisuuksia. Ohjetta täydettää vuokaavio, jossa on kuvattu milloin tapauskohtaiset edellytykset poikkeusluville täyttyvät.

    16 artiklan mukaisten poikkeusten myöntämisen on oltava ohjesäännön mukaan viimeinen keino. Poikkeusta voidaan soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa.
    16 artiklan mukaisten poikkeusten myöntämisen on oltava ohjesäännön mukaan viimeinen keino. Poikkeusta voidaan soveltaa vain konkreettisesti ja tapauskohtaisesti erityisten vaatimusten täyttämiseksi erityistilanteissa. Kuva: https://eur-lex.europa.eu/

    Arvioidessaan poikkeuksen myöntämistä kansallisten viranomaisten olisi harkittava, onko poikkeus perusteltu jollakin 16 artiklan ykköskohdan a–d alakohdassa luetellun syyn osoittaminen tai sen osoittaminen, että tarkoin valvotuissa oloissa ja valikoiden ja rajoitetusti sallitaan tiettyjen liitteessä IV lueteltujen lajien yksilöiden ottaminen ja hallussapito kansallisten toimivaltaisten viranomaisten määrittelemissä rajoissa. E-alakohtaan perustuvan poikkeuksen päämäärä ei voi olla sama kuin a–d alakohtaan perustuvien poikkeusten päämäärät.

    Unionin tuomioistuin katsoi antamassaan ennakkoratkaisussa, että luontodirektiivin 16 artiklan 1 kohdan e-alakohdassa pelkästään asetuksen tai kansallisen hoitosuunnitelman yleisten tavoitteiden toteuttaminen ei ole riittävä peruste poikkeusluvan myöntämiselle.

    Uusimpien linjausten mukaan poikkeusta voi soveltaa vain, jos on olemassa erityinen alueellinen ongelma, johon on puututtava. Siksi poikkeusluvan perusteena tulee olla riittävä selvitys vaikutuksista nimenomaan poikkeuslupaa koskevalla alueella.

    16 artiklassa asetetaan lisäksi kolme muuta kriteeriä, jotka kaikki on täytettävä ennen poikkeuksen myöntämistä.

    Euroopan komissio on esittänyt, että suden suojelutasoa muutetaan niin, että se olisi jatkossa ”suojeltu” eikä ”tiukasti suojeltu”. Jos susi siirrettäisiin luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V, tarkoittaisi se sitä, että kannanhoidollinen metsästys voitaisiin järjestää nykyistä joustavammin. Komission esitys Bernin sopimuksen pysyvälle komitealle ja sen jälkeinen EU:n luontodirektiivin muutos vie arvioden mukaan kuitenkin vähintäänkin kaksi vuotta ja koskee vain sutta.

    Lisää aiheesta
    • EU:n 23 jäsenvaltiossa arvioidaan olevan yli 20 000 sutta.

      Erä | Euroopan komissio ehdottaa suden suojelutason höllentämistä EU:ssa – Sarvamaa: ”Jo oli aikakin”

    • Kansallisia toimia tarvitaan Metsästäjäliiton mukaan EU-komission linjamuutoksesta huolimatta.

      Erä | Metsästäjäliitto: Suden suojelutason muutokset vievät vähintään kaksi vuotta ‒ muutos ei koske muita suurpetoja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    susi
    poikkeuslupa
    Riistakeskus
    luontodirektiivi
    Euroopan unioni
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle