• Lapin erämessut Rovaniemellä avasivat erämessukauden tänään

    Rovaniemelle odotetaan 25 000 kävijää, Riihimäen Erämessuille kesäkuussa 40 000 messuvierasta.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Metsä
    10.5.201819:00
    Sari Penttinen

    Joka toinen vuosi järjestettävät Riihimäen Erämessut ovat erämessutapahtumien ykkönen Suomessa.

    Muut messujen järjestäjät pitävät messunsa joko kokonaan eri vuonna tai vähintään riittävän pitkällä aikavälillä Riihimäen messuihin nähden.

    Messuja ei voi järjestää minä tahansa viikonloppuna. Kevät on ehdottomasti parasta aikaa, kun jäät ovat pohjoisessakin jo hieman sulaneet, mutta mökkeily ei ole päässyt täyteen vauhtiin. Kalastus on jo mielessä, mutta kalalle ei ole vielä päässyt, kuvailee Lapin erämessujen tiedottaja Erkki Kuoksa.

    "Syksyllä ollaan auttamattomasti myöhässä, jos silloin ruvetaan erämessuja järjestämään."

    Kuoksa kertoo, että Riihimäen messujen ajankohta huomioidaan myös messujen ajankohdan suunnittelussa.

    "Rovaniemen messujen on paras olla vähintään kahdesta kolmeen viikkoa ennen Riihimäkeä. Viikko olisi liian lyhyt väli."

    Tänä vuonna näytteilleasettajapaikat loppuivat jo kaksi kuukautta ennen Lapin erämessujen alkua. Näytteilleasettajista 60–70 prosenttia on muualta kuin Lapista.

    "Palautteen perusteella Pohjois-Suomen ja Lapin erämessuille kävijät tulevat tekemään kauppoja, eikä vain katselemaan. Ei näytteilleasettajien kannata etelästä matkustaa tänne, jos kauppa ei käy."

    Edelliset messut olivat vuonna 2016, jolloin kävijöitä oli piirun verran yli 20 000. Tänä vuonna messut ovat nelipäiväiset ja tavoitteena on ylittää 25 000 kävijän raja.

    Kuoksa suosittelee messukävijöille ohjelmaksi esimerkiksi eräkinoa, missä pääsee näkemään ilmaiseksi eräfilmejä sekä jousiammunnan ja perhonheiton testausta.

    Myös Riihimäen Erämessujen toimitusjohtaja Ninni Manninen myy eioota näytteilleasettajille.

    Edelliset messut järjestettiin vuonna 2016, tuplasimme silloin tuloksen vuoteen 2014 verrattuna, Manninen kertoo.

    "Erikoismessut, joissa on selkeä aihepiiri ja kohderyhmä, voivat ja elävät hyvin. Erämessujen lisäksi tällaisia messuja ovat esimerkiksi kirjamessut."

    Artikkelin aiheet
    Lapin Erämessut
    Rovaniemi
    Riihimäen Erämessut
    messutapahtumat
    eräily
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle