• Lokomo 909 toi 1970-luvulla markkinoille kotimaisen kevyemmän harvennuskuormatraktorin – malli oli yksi aikansa ketterimmistä koneista

    Kun saavuttiin 70-luvulle, maataloustraktoreihin perustuneet telatraktorit alkoivat olla ergonomialtaan puutteellisia. Tällöin markkinoille saapuivat kevyemmän kokoluokan runko-ohjatut kuormatraktorit, kuten Lokomo 909.
    70-luvulla harvennushakkuiden lisääntyminen loi tarpeen ketterälle ja pienikokoiselle kuormatraktorille. Lokomo vastasi tähän haasteeseen mallilla 909.
    70-luvulla harvennushakkuiden lisääntyminen loi tarpeen ketterälle ja pienikokoiselle kuormatraktorille. Lokomo vastasi tähän haasteeseen mallilla 909. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä|Metsäkoneet
    20.4.202213:00
    Tommi Hakala
    Kuru

    Lokomon kuormaakantavien metsäkoneiden malliston avasi Lokomo Telilokkeri, ja 1970-luvun alkupuolella mallistossa oli sen seuraajamalli järeä 925. Samaan aikaan metsävarusteltujen teollisuus- ja maataloustraktoreiden tilalle kaivattiin vastaavaa, mutta kevyempää versiota lisääntyville harvennushakkuille. Lokomolla seurattiin muiden valmistajien ratkaisua eli käytettiin peruskoneena teollisuustraktoria. Näin syntyi klassinen punainen 909-malli.

    MF -teollisuustraktorista saatiin etupään sydän paketoituna kantavan kotelorungon sisään. MF 185 -maataloustraktoristakin tuttu Perkins 2.484 -moottori ja powershift-suunnanvaihto loivat mekaanisen perusvaihteiston kanssa joustavasti toimivan kokonaisuuden. Peruskoneen voimanulosotosta saatiin laajakulmanivelkardaanin kautta voimaa Lokomon omaa tuotantoa olleelle perävaunun hammasratasvälitteiselle keinutelille.

    Telien valmistus oli Lokomolle jo tiekarhujen valmistuksen myötä tuttua työtä. Takatasauspyörästöstä voima pyörille välittävät tiekarhuissa koetellut reilunkokoiset hammasrattaat.

    909-mallin suunnittelussa ohjaamo on ollut tärkeässä osassa. Se olikin aikoinaan kova vastaus muille valmistajille. Varustukseen kuului täydelliset kaksoishallintalaitteet, ja kuormaajan käyttöventtiili oli kuusivipuinen.

    909:n alle 8 metrin pituus ja 2,5 metrin leveys teki siitä yhden aikansa ketterimmistä koneista. Keskinivel on onnistuneessa kohdassa, perävaunu ei oikonut kovin paljoa.

    Koneen ongelmaksi nousi rengastus. Etenkin takavaunussa käytetyillä 14x24-renkailla kone eteni lumisessa maastossa hyvin – pehmeissä maastoissa kantavuus kuitenkin loppui. Viimeisimmissä vuosimalleissa olikin leveämpi rengastus saatavilla lisävarusteena.

    Koneviestin alkuperäisessä jutussa mainittu alkuperäiskuntoinen vuoden 1974 Lokomo 909 on kurulaisen Ari Hanhisuon metsätilakäytössä. Kommentteja erittäin tutusta työkalusta on kertoillut ruovesiläinen Matti Tervanen, jolla on ollut vielä 2000-luvulla 909-metsätraktori aktiivisessa käytössä.

    Lue Koneviestin nettisivuilta Ari Hanhisuon ja Matti Tervasen kommentit Lokomo 909 -kuormatraktorista:

    Kannokon klassikot: Lokomo 909 -metsätraktori oli keveämmän luokan klassikko – mallin peruskoneena käytettiin maataloustraktoria

    Sinua saattaa kiinnostaa myös muut Kannokon Klassikot -artikkelit:

    Valmet 870 CK -kuormatraktori oli muotovalio – nosturi oli sijoitettu ohjaamon katolle (Tilaajalle)

    Volvo SM-971 -kuormatraktoriin päättyi kapearenkaisten tehokoneiden aika – malli oli tehokas, muttei ketteryyden perikuva

    Ösa 250 -kuormatraktorissa tehtiin loikka nykyisyyteen – koneen tekniikka ei poikkea suuresti nykymarkkinoiden kuormatraktoreista (Tilaajalle)

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa