• Taimikon raivausta kannattaa nyt lykätä – kerrankin

    Etelä-Suomessa kelit sopivat jo mainiosti taimikonhoitotöihin. Metsäammattilaiselta kuuluu kuitenkin poikkeuksellinen neuvo: lykkää raivausta.
    Taimikon hoito käynnissä.
    Taimikon hoito käynnissä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    12.3.201509:04
    MT toimitus

    ”Varhaishoidossa kannattaa tänä vuonna odottaa, että uusi kemera-laki saadaan voimaan”, neuvoi Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Juho Rantala Vero 2015 -tapahtumassa Helsingissä keskiviikkona.

    Varhaisperkaus on tulossa uudessa kemerassa tuettavaksi työlajiksi. Nykyisillä säännöillä varhaisperkaus ei ole tukikelpoista työtä. Tukea myönnetään vain varttuneempien taimikoiden hoitoon. Varhaisperkaus tehdään tyypillisesti noin viiden vuoden kuluttua uuden taimikon perustamisesta.

    Nykyisten kemera-sääntöjen mukaisia tukia on haettava Metsäkeskukselta 17.4. mennessä. Uudet säännöt ovat EU:n hyväksyttävinä. Niiden toivotaan astuvan voimaan heinäkuussa, mutta varmuutta asiasta ei ole, koska Brysselin byrokratiakoneiston käyntivauhdista ei ole takeita.

    Taimikoiden varhaisperkaus ei nykyisillä säännöillä ole tukikelpoista työtä, vaan tukea on myönnetty vain varttuneempien taimikoiden hoitoon. Varhaisperkaus tehdään noin viiden vuoden kuluttua uuden taimikon perustamisesta.

    Rantala korosti puheenvuorossaan, että metsänomistajien kannattaa ajatella taimikonhoitotöitä investointina, joita ilman toiminnan kannattavuus kärsii kovasti.

    Artikkelin aiheet
    taimikonhoito
    varhaisperkaus
    kemera-laki
    metsätalous
    Metsä Group
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle