• IL: Poliisi tutkii metsästysrikosta Hankasalmella – koira ammuttiin kauriina

    Viranomaisen saaman tiedon mukaan metsästysporukan edessä oli onnettomuuden aikaan kolme kaurista.
    Kuvituskuva. Kuvan kauris ei liity tapaukseen.
    Kuvituskuva. Kuvan kauris ei liity tapaukseen. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Metsä
    10.11.201916:45
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsästäjä ampui tiistaina illalla Hankasalmella koiran luultuaan sitä kauriiksi. Tapauksesta kertoi perjantaina Iltalehti.

    Tapaus tuli esille sosiaalisessa mediassa. Toiminnanohjaaja Petri Korhonen riistanhoitoyhdistyksestä toivoo, ettei asiasta lietsottaisi enempää huhuja sosiaalisessa mediassa.

    Poliisi tutkii tapausta tässä vaiheessa metsästysrikoksena, eläinsuojelurikoksena ja vaaran aiheuttamisena.

    Tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Sami Salo sanoo Iltalehdelle, ettei esitutkintaa ole vielä suoritettu.

    "Poliisi on käynyt paikalla ja metsästyksen yhteydessä on tietenkin vahingossa ammuttu koira, jota on luultu kauriiksi."

    Salon mukaan tapauksesta on kerrottu poliisille niin, että metsästysporukan edessä oli onnettomuuden aikaan kolme kaurista.

    "Yksi oli jo ammuttu, kaksi kääntynyt takaisin ja koira tuli siihen samaan aikaan."

    Koiran omistaja sanoo Iltalehdelle olevansa surun murtama. Ammuttu koira oli kymmenen kuukauden ikäinen saksanpaimenkoiranarttu. Sillä oli päällään heijastimilla varustettu, neonkeltainen huomioliivi ja valjaat päällä.

    Omistajan mukaan koira oli opetettu pysähtymään kiinni kytkemistä varten siihen kohtaan, johon se ammuttiin. Paikasta kulkee oikopolku, jota moni käyttää tullessaan läheiselle pururadalle. Koira oli noin 20 metrin päässä omistajasta.

    "Tapahtunut on koko ajan mielessä pyörinyt. Mitä jos koira olisi vaikka haavoittunut ja lähtenyt tulemaan minun luokseni? Olisiko se ampunut uudestaan? Entä jos polulla olisi taapertanut lapsi äitinsä edessä? Nämä asiat ovat mielessäni koko ajan", murtunut omistaja pohtii.

    Artikkelin aiheet
    metsästysrikos
    Hankasalmi
    koira
    kauris
    poliisi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle