
Metsään ei enää saa päästää lehmiä tallomaan heikkoja puuntaimia.
Tämä Kymi-yhtiön päätös merkitsi vuonna 1950 Elvi-tytön perheelle ongelmaa: missä perheen lehmät jatkossa laiduntaisivat? Pientilan omat hehtaarit tarvittiin pelloksi, eikä niistä riittänyt karjalaitumeksi.
”Miettimisen jälleen päätettiin, että lehmät päästetään edelleen Kymi-yhtiön maille, mutta ei enää yksin, vaan jonkun on oltava niiden mukana paimenessa estämässä niiden meno istutusaukeille”, Elvi muistelee kirjassa Meidän lehmät (2005).
Niin Elvistä tuli 15-vuotiaana paimen moneksi kesäksi. Samalla hän jatkoi vuosisataista perinnettä, jossa paimen kulkee kesät metsässä karjan mukana.
”Paimenista on Suomessa kirjallista tietoa keskiajalta lähtien”, kertoo museolehtori Kirsi Laine Suomen maatalousmuseosta. Joko kylä tai yksittäiset talot pestasivat paimenen, jotka olivat usein vanhuksia, nuoria tai jopa alle kymmenkesäisiä lapsia.
Nykyihmisen voi olla vaikea kuvitella, millaista paimenten arki metsässä oli. Sinne oli lähdettävä läpi kesän, päivästä päivään, kärpästen, hyttysten ja paarmojen sekaan, säällä kuin säällä.
Sudet ja karhut olivat menneillä vuosisadoilla karjalle ja paimenelle todellinen uhka.
”Petojen pelottelemiseksi ja karjan kokoamiseksi paimenella oli yleensä varusteenaan tuohi- tai sarvitorvi. Ehkä mukana turvana oli kirveskin, aikansa yleistyökalu”, Laine miettii.
Mitä muita vaaratilanteita paimenet kohtasivat? Miten taas kuluivat metsässä ne yksinäiset, pitkät päivät, kun juuri mitään ei tapahtunut?
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
