• "Komissiolla on ollut kosteikkojen lyijyhaulirajoitusasiassa kova kiire ja poliittinen paine saada rajoitus läpi on ollut ilmeisen suuri", arvioi STM:n virkamies

    Esitys lyijyn totaalikiellosta metsästyksessä, urheiluammunnassa ja kalastuksessa valmistunee tammikuussa.
    Esimerkiksi patruunavalmistaja Lapua on valmistanut lyijyttömiä Naturalis-luoteja vuodesta 2002. Luodit tehdään kuparista.
    Esimerkiksi patruunavalmistaja Lapua on valmistanut lyijyttömiä Naturalis-luoteja vuodesta 2002. Luodit tehdään kuparista. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    24.11.202018:10
    Sari Penttinen

    Europarlamentaarikot äänestävät tiistaina ja keskiviikkona lyijyhaulien käyttö- ja hallussapitokiellosta kosteikoilla. Komission esitykselle on valmisteltu kaksi vastalausetta, joista ensimmäisestä äänestetään tänään.

    Euroopan kemikaalivirastolla on valmistelussa myös rajoitusesitys lyijyn totaalikiellosta metsästyksessä, urheiluammunnassa ja kalastuksessa. Tämän rajoitusesityksen piti alun perin valmistua lokakuussa, mutta tällä tietoa se on valmis vasta tammikuussa, kertoo sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies Hanna Korhonen.

    Tätä esitystä koskeva puolen vuoden mittainen julkinen kuuleminen alkanee maaliskuussa. Esitys menee samanaikaisesti viraston tieteellisten komiteoiden käsittelyyn, joka kestää reilun vuoden.

    Komiteat antavat rajoitusehdotuksesta oman lausuntonsa, jonka pohjalta komissio harkitsee säädösesityksen antamista.

    Säädösehdotus tulee antaa kolmen kuukauden kuluessa tieteellisten komiteoiden lausunnon valmistumisesta. Tämän jälkeen alkaa ehdotuksen käsittely Reach-komiteassa, missä aikaa voi vierähtää varsin pitkään.

    Korhonen muistuttaa, että ensimmäisestä lyijyrajoituksesta keskusteltiin Reach-komitean vaiheessa yli puolitoista vuotta ennen syyskuun äänestystä.

    Olisiko kosteikkojen lyijyhaulirajoitus ja lyijyn käytön totaalikielto mahdollista yhdistää? Korhosen mukaan kokonaisratkaisu lyijyn käytön rajoittamisessa on ollut Suomen toive.

    ”On arvailujen varassa, mitä komissio tekee. Komissiolla on ollut tässä kosteikkojen lyijyhaulirajoitusasiassa kova kiire. Poliittinen paine saada rajoitus läpi on ollut ilmeisen suuri.”

    Korhonen toteaa illan äänestyksestä, että parlamentilla ei välttämättä ole päätöksentekomenettelyn edellyttämiä perusteita vastustaa komission kosteikkojen lyijyhaulirajoitusehdotusta. Kyse on lainsäädännön tulkinnasta.

    Jos parlamentti hyväksyy säädöksen, asetus julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Se tulee voimaan 20 päivän kuluttua julkaisemisesta, eli todennäköisesti alkuvuodesta 2021, kertoi Korhonen aiemmin tänä vuonna MT:eelle.

    Julkaisemisen jälkeen alkaa kahden vuoden siirtymäaika, jonka jälkeen asetus on kaikkia jäsenvaltioita sellaisenaan velvoittavaa sääntelyä.

    "Jos jäsenvaltio säätääkin kansallisesti kattavamman, myös muita kuin kosteikkoalueita koskevan lyijyhaulikiellon, siirtymäaika onkin kolme vuotta", taustoittaa Korhonen.

    Rajoitus tarjoaa tällaisen mahdollisuuden niille jäsenmaille, joiden pinta-alasta yli viidennes on määritelmän mukaista kosteikkoa. Suomi kuuluu tähän ryhmään.

    Lue lisää:

    Lyijyhaulirajoituksen kohtalo ratkeaa tänään – kielletäänkö käyttö kolmasosalla Suomen pinta-alasta? "Pahoin pelkään, että turpaan tulee"

    Kosteikoille rajautuvan lyijyhaulikiellon sijaan Suomessa saatetaan valita lyijyhaulien totaalikielto

    Artikkelin aiheet
    lyijyhaulirajoitus
    EU-komission säädösesitys
    lyijykielto
    ympäristösäädökset
    metsästys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua