• Ruotsissa löytyi ekinokokkia ketuista

    Ruotsissa kolmella paikkakunnalla on löytynyt ketuista myyräekinokokkia. Suomessa rauhoitellaan marjastajia. EU rahoittaa monikansallista pienten jyrsijöiden tutkimusta.
    Metsä
    14.9.201212:54
    MT toimitus

    Keväällä 2011 kahdesta Göteborgin lähellä ammutusta ketusta ja sitten joitakin kuukausia myöhemmin Tukholman läheltä ja Taalainmaalta.

    Ruotsin valtion eläinlääketieteen laitos (SVA) rauhoittelee ihmisiä: Tartunnan mahdollisuus on äärimmäisen pieni.

    Löydökset vauhdittavat myyrien ja muiden pienjyrsijöiden tutkimusta. Myyrät toimivat ekinokokin väli-isäntinä. Myyristä ei ole löytynyt ekinokokkia Ruotsista eikä Suomestakaan.

    Ruotsi, Suomi, Tanska, Sveitsi ja Liettua osallistuvat myyrien tutkimukseen osana laajaa EU:n projektia. Myyräekinokokki on hyvin yleinen Sveitsissä ja Liettuassa.

    Professori Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitokselta kertoo, että Suomessa on viimeksi kuluneina 30 vuotena tutkittu kymmeniä tuhansia myyrän maksoja. Ainoatakaan ekinokokkia ei ole löydetty.

    Henttonen odottaa mielenkiinnolla mahdollista ensimmäistä myyräekinokokin löytymistä ja sitä, millainen kohu asiasta nousisi.

    ”On turhaa hypeä, että ihminen saisi tartunnan marjoista, ennemmin se tulee omasta koirasta.”

    Sekin on erittäin epätodennäköistä. ”Ulkomailta tuotava tai palaava koira on matolääkittävä ja tarkastettava ennen Suomeen tuloa”, Henttonen sanoo.

    Myyräekinokokkia esiintyy paljon Keski-Euroopassa. Siellä tautiin sairastuu yksi ihminen sadastatuhannesta– miljoonasta.

    Artikkelin aiheet
    myyräekinokokki
    ketut
    Ruotsi
    eläintaudit
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle