• Jään paksuus Pohjois-Suomessakin tavallista ohuempaa vuodenaikaan nähden

    Jään paksuus on vuodenaikaan nähden noin reilut kymmenen senttiä tavallista ohuempaa Lapissa. Pilkkijäille haaveilevan kannattaa siis sielläkin olla varovainen.
    Eteläisemmässä osassa Suomea on useassa paikassa havaittu järvien jäätymistä, mutta jäänpaksuutta ei vielä ole voinut mitata.
    Eteläisemmässä osassa Suomea on useassa paikassa havaittu järvien jäätymistä, mutta jäänpaksuutta ei vielä ole voinut mitata. Kuva: Eija Vallinheimo
    Metsä|Erä
    19.12.202421:00
    Eija Vallinheimo

    Suomen ympäristökeskuksen tuoreimman jäätilanneraportin mukaan Pohjois-Suomessa jään paksuudet ovat jatkaneet kasvamistaan, kun Länsi-, Etelä- ja Itä-Suomessa järvet alkavat vasta jäätyä.

    Vain Unarin, Oijärven, Tyräjärven ja Muojärven mittauspisteissä on jään paksuus lähellä pitkän ajan keskiarvoa, kun muualla se on 10–30 senttimetriä tavallista ohuempaa. Kilpisjärvellä, jossa jään kokonaispaksuus on 24 senttiä, teräsjäätä on kuitenkin vain noin kuusi senttiä.

    Eteläisemmässä osassa Suomea on useassa paikassa havaittu järvien jäätymistä, mutta jää on kuitenkin ollut liian heikkoa, jotta sen paksuutta voisi turvallisesti mitata.

    Ympäristökeskus muistuttaa, että alkutalvelle tyypilliseen tapaan jäänpaksuus voi vaihdella lyhyelläkin matkalla kantavasta jäästä heikoksi jääksi. Jääpeite voi olla petollisen haurasta erityisesti virtapaikoissa, kapeikoissa ja ojien sekä putkien purkupaikkojen lähettyvillä. Myös vesistörakenteiden ja kasvillisuuden lähellä jää voi olla vaarallisen ohutta.

    Mahdollinen lumipeite jäällä voi lisäksi estää heikkojen alueiden havainnointia, tilannekatsauksessa todetaan.

    Lisää aiheesta
    • Suomenlahden merivartioston mukaan jäät ovat heikentyneet nopeasti koko eteläisen rannikon alueella. Lehtikuva / Teemu Salonen.

      Ympäristö | Sivulliset pelastivat pilkkijän jäistä Helsingissä – ihminen ja koira olivat pinteessä surffilaudalla Kemiönsaaressa

    • Jään muodostuminen on hieman myöhässä esimerkiksi Lapissa, jossa suuret järvet, osa virtavesistä ja meri odottavat yhä kestävää jääpeitettä.

      Erä | Pakkaskelit houkuttelevat pilkkimään, mutta jäällä maltti on valttia – muista ainakin nämä turvavarusteet

    Artikkelin aiheet
    jään paksuus
    Lappi
    Suomen ympäristökeskus
    talvi
    turvallisuus jäällä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle