• Puunkorjuu kiihtyi marraskuussa viidenneksen viime vuodesta

    Tukkia on tänä vuonna korjattu 17 prosenttia enemmän viiteen edelliseen vuoteen verrattuna ja kuitupuuta prosentin vähemmän.
    Yksityismetsistä korjattiin marraskuussa 27 prosenttia enemmän puuta kuin vuosi sitten.
    Yksityismetsistä korjattiin marraskuussa 27 prosenttia enemmän puuta kuin vuosi sitten. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    23.12.202100:30
    Jarmo Palokallio
    Kuva: Timo Filpus

    Marraskuussa hakattiin puuta teollisuuden käyttöön 6,3 miljoonaa kuutiometriä. Edellisen kerran samoissa lukemissa oltiin metsäteollisuuden huippuvuonna 2018.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan marraskuun hakkuut etenivät viidenneksen vuodentakaista vilkkaammin. Samalla ne nousivat 15 prosenttia edeltävän viisivuotisjakson keskiarvoa suuremmiksi.

    Hakkuiden kasvun paino oli järeissä leimikoissa. Tukkia hakattiin marraskuussa 3,3 ja kuitupuuta 3,0 miljoonaa kuutiometriä.

    Yksityismetsistä korjattiin marraskuussa teollisuuspuuta 5,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli 27 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Pystykauppojen osuus oli 4,8 ja hankintakauppojen 0,4 miljoonaa kuutiometriä.

    Metsäteollisuusyhtiöiden omien metsien ja valtionmetsien hakkuumäärä oli 1,1 miljoonaa kuutiometriä, mikä oli saman verran kuin vuosi sitten.

    Energiapuuta korjattiin marraskuussa 487 000 kuutiometriä, josta 296 000 kuutiometriä oli karsittua rankaa ja kokopuuta.

    Tammi-marraskuussa teollisuuspuuta on hakattu 59,9 miljoonaa kuutiometriä. Edellisvuodesta hakkuut kasvoivat 17 prosenttia.

    Viiteen edelliseen vuoteen verrattuna tukkia on hakattu 17 prosenttia enemmän ja kuitupuuta prosentin vähemmän.

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    metsäteollisuus
    Luonnonvarakeskus
    hakkuut
    teollisuuspuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle