• Valtakirjakauppojen määrä on noussut ‒ Näin valtakirjakauppa etenee

    Valtakirjakauppa on avaimet käteen -puukauppapalvelu. Sitä käyttävät sekä kokemattomat että kokeneet metsänomistajat.
    Tilaajalle
    Metsänomistaja päättää, kelle hän puunsa myy, jos myy lainkaan.
    Metsänomistaja päättää, kelle hän puunsa myy, jos myy lainkaan. Kuva: Risto Jussila
    Metsä|Puukauppa
    11.10.202209:00
    Maria Latokartano

    Yhä useampi metsänomistaja valtuuttaa metsänhoitoyhdistyksen hoitamaan puukaupan puolestaan. Niin sanottujen valtakirjakauppojen määrä on metsänhoitoyhdistysten tekemän tilastoinnin mukaan noussut tasaisesti kolmen viime vuoden ajan. Esimerkiksi Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen alueella noin 75 prosenttia kaikista yhdistyksen tekemistä leimikoista myydään valtakirjakaupalla.

    Mhy Keski-Suomen myyntipäällikkö Sami Paananen arvioi, että ilmiön taustalla on kauppa- ja hinnoittelutapojen runsastuminen.

    ”Esimerkiksi harvennusleimikoita ei enää automaattisesti korjata puutavaralajeittain, vaan ostaja saattaa ehdottaa leimikkoon runkohinnoittelua. Kun hinnoittelutapoja on useita, metsänomistajan on vaikea vertailla tarjouksia.”

    Myyjä päättää

    Valtakirjakauppaa Paananen luonnehtii täyden palvelun puukauppapaketiksi. Metsänhoitoyhdistys ottaa siinä vastuun koko puukaupasta leimikon teosta aina mittaustodistuksen tarkistukseen asti.

    ”Kun esittelen valtakirjakaupan metsänomistajalle, minulla on tapana käydä koko prosessi läpi ja kertoa, mitä kaikkia vaiheita siihen kuuluu”, Paananen sanoo.

    Ensimmäisessä vaiheessa metsänhoitoyhdistys laatii myyntiin tarjottavasta leimikosta markkinahintoihin perustuvan arvion. Tarjouspyynnöt kohteesta lähetetään kaikille alueen puunostajille.

    ”Laitamme kohteen tarjolle Kuutio.fi-palveluun ja lisäksi lähetämme tarjouspyynnön sähköpostitse niille ostajille, jotka eivät Kuutiota käytä.”

    Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija vertailee saapuneet tarjoukset, esittelee ne metsänomistajalle ja antaa suosituksensa parhaasta tarjouksesta.

    Metsänomistaja päättää, kelle hän puunsa myy, jos myy lainkaan.

    ”On yleinen harhaluulo, että valtakirjakaupassa metsänomistaja luovuttaisi päätäntävaltansa yhdistykselle. Tämä ei pidä paikkaansa. Lopullisen päätöksen tekee aina metsänomistaja itse.”

    Jos myyntipäätös syntyy, metsäasiantuntija laatii tarvittavat puukauppapaperit, valvoo, että hakkuusopimus on tarjousta vastaava, allekirjoittaa puukauppasopimuksen ja toimittaa sen metsänomistajalle.

    Sopii myös konkareille

    Metsänhoitoyhdistys Keski-­Suomen alueella valtakirja­kauppaa käyttävien metsänomistajien kirjo on laaja. Osa myy puuta ison erän, osa pienemmän.

    ”Mielestäni valtakirjakauppa on hyvä palvelu kaikille, en rupeaisi erottelemaan sitä vain jollekin tietylle ryhmälle soveltuvaksi.”

    Kokemattomalle myyjälle valtakirjakauppa on turvallinen tapa tutustua puukaupan vaiheisiin. Kokeneempi voi metsäasiantuntijan kautta oppia lisää esimerkiksi kilpailutuksesta tai korjuun valvonnasta.

    ”Yhdistyksemme asiantuntijat myyvät joka viikko kymmeniä tuhansia motteja puuta, joten heillä on varmasti ajankohtainen tieto alueen puumarkkinatilanteesta.”

    Tarkat tarjouspyynnöt

    Omatoimisessa puukaupassa tarjouskilpailun lähtötilanne on usein epätarkka.

    ”Jos esimerkiksi mottimäärä tai myytävän alueen rajaus ei ole tarkasti määritelty, tarjoukset voivat olla hyvin erilaisia. Ostaja voi myös johdatella kauppaa oman ostotilanteensa kannalta parhaaseen suuntaan. Valtakirjakaupassa tarjouspyyntö laaditaan metsänomistajan lähtökohdista”, Paananen sanoo.

    Jos myyjällä ei ole tarjota tarkkaa mottimäärää tarjouspyyntönsä tueksi, ostajat joutuvat arvioimaan motit käytettävissä olevan metsävaratiedon pohjalta. Osalla saattaa olla käytössään tilan tuore metsäsuunnitelma, toisella kymmenen vuotta vanhempi versio, kolmas turvautuu avoimeen metsävara­tietoon. Lopputulos on kolme erilaista arviota ja tarjousta.

    ”Olisi ihanteellinen tilanne, jos kaikilla olisi käytössään yksi yhtenäinen, päivittyvä puustotieto. Näin ei kuitenkaan ole, vaan lähteitä on useita.”

    Katkonnan merkitys

    Metsänomistajalle tärkeää on se, että arvokkaiden rungonosien kuten tukin ja pikkutukin osuus on mahdollisimman suuri.

    Eri ostajilla mitta- ja laatuvaatimukset voivat poiketa suurestikin. Valtakirjakaupassa metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija vertaa myyntiin tulevaa leimikkoa samankaltaisiin, toteutuneisiin puukauppoihin.

    Vertailemalla hän pyrkii selvittämään, minkä ostajan katkonta soveltuu parhaiten juuri kyseiselle kohteelle. Katkonta-aineiston vertailun tuottama lisäarvo on metsänhoitoyhdistysten mukaan 2–3 euroa per myyty motti.

    ”Ei voi luottaa siihen, että sama ostaja maksaisi vuodesta toiseen parhaan hinnan. Katkonnan merkitys korostuu etenkin silloin, kun hintaerot eri ostajien välillä ovat suuret.”

    Korjuun valvonta

    Hyvä kantohinta ei yksin takaa onnistunutta puukauppaa. Myös katkonnan ja korjuujäljen tulee olla kohdallaan. Kun hakkuut alkavat, metsänhoitoyhdistyksen asiantuntija vastaa korjuun valvonnasta.

    ”Tarkistamme esimerkiksi sen, että moton katkonta ja käytössä olevat kartat ovat sopimusehtojen mukaiset ja hakkuualue oikea. Pyydämme myös koneen mittalaitteesta kontrollitulosteen, joka osoittaa, että laite mittaa oikein.”

    Korjuuta valvova henkilö tarkistaa myös, että harvennustiheys on oikea ja korjuujälki hyvä. Myös varastopaikkojen sijainnin ja tiestön kunnon tarkistaminen kuuluu korjuun valvontaan.

    Valtakirjakaupassa korjuun valvonta on yksi työllistävimmistä vaiheista, sitä kun ei voi tehdä etänä.

    ”Yleensä käy vielä niin, että korjuu alkaa hieman yllättäen. Silloin sille päivälle suunnitellut työt saavat odottaa, sillä korjuun valvonta ajaa aina edelle.”

    Metsänomistaja pidetään korjuun tilanteesta ajan tasalla vähintään puhelimitse. Usein hän myös saa työmaalta valokuvia kännykkäänsä.

    Kun hakkuu on päättynyt, puun ostaja toimittaa metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijalle mittaustodistuksen, josta käyvät ilmi mitatut puumäärät, yksikköhinnat puutavaralajeittain ja kaupan lopullinen asiakirja. Lisäksi korjuun valvonnasta toimitetaan raportit, jossa on yksilöity valvonnassa läpikäydyt asiat ja joka usein sisältää myös sanallisen kuvauksen työmaan etenemisestä.

    ”Valtakirjakaupassa yhdistyksen asiantuntija tarkistaa, että mittaustodistuksella sovitut hinnat ovat kohdallaan ja mottimäärät täsmäävät.”

    Maksullinen palvelu

    Metsänhoitoyhdistyksiä on toisinaan kritisoitu siitä, että ne ajavat kaksilla rattailla, kun ne toimivat korjuupalvelunsa kautta puun ostajana ja valtakirjakaupalla puun myyjänä.

    Paananen sanoo, että Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomessa korjuupalvelu on eriytetty omaksi organisaatiokseen. ”Se takaa sen, että ostotarjoukset laativa henkilö on samalla viivalla muiden ostajien kanssa.”

    Valtakirjakauppa on maksullinen palvelu, jonka jokainen metsänhoitoyhdistys hinnoittelee itse. Sami Paananen kehottaa tarkistamaan hinnan oman yhdistyksen metsäasiantuntijalta.

    ”Sen uskallan sanoa, että kun tarjousten erot ovat suuret, ammattilaisen apu tuo sijoitetun rahan moninkertaisesti takaisin. Lisäksi valtakirjakaupassa vastuu puukaupasta on metsäasiantuntijalla, joten palvelu tuo metsänomistajalle myös mielenrauhaa.”

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2022.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Puukaupan jumiutuminen huolettaa yrittäjiä – mistä hakattavaa löytyy riittävästi ensi vuoden ensimmäiselle puoliskolle.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuudella sumuinen markkina – myös Teboil-pakoitteet vaikeuttavat urakoitsijoiden toimintaa

  • Koneviesti | Puukaupan korkeasuhdanne vuonna 2021 näkyy kantorahatulojen ennakkotilastoissa

  • Koneviesti | Metsäalan tapahtuma Proforest järjestetään vapun jälkeen