• Lukijalta: Metsäkeskustelu on yksipuolista

    Pauli Tapio Kolmosen mielestä vihreiden ja ympäristöjärjestöjen ylläpitämä metsäkeskustelu valtamediassa on ollut yksipuolista.
    Pauli Kolmonen pettyi vihreiden ideologisiin ja yksipuolisiin metsäasenteisiin.
    Pauli Kolmonen pettyi vihreiden ideologisiin ja yksipuolisiin metsäasenteisiin. Kuva: Petteri Kivimäki, Euroopan unioni, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Metsä|Metsä
    27.4.202516:00
    Lukijalta
    Pauli Kolmonen

    1976 ylioppilaskeväänä hankin historian arvosanan laskun lukion päästötodistukseen mainitsemalla tentissä, että noinkohan Neuvostoliiton ydinohjukset ovat maailmanrauhan tae ja lieneekö Neuvostoliitto enää on kauaa pystyssä. Edistyksellinen historianopettajani rankaisi taantumuksellista. Silloin(kin) kulttuuriväki, opettajat, toimittajat sekä ympäristöliike olivat edistyksellisiä yhtenä rintamana. Rintamasta poikkeavat taantumukselliset voimat vaiennettiin.

    Maria Ohisalo ja Panu Halme vaativat totuudessa pysymistä (MT 11.4.). Kuten he toteavat, valtaosa maisemasta oli ennen ihmisen vaikutusta eri-ikäisrakenteista. Kuusi uudistui valopuiden koivun ja männyn alle. Oli siis vallitsevasti kaksi ikäjaksoa samassa metsässä. Suuret vanhenevat valopuut ja niiden alla nuori kuusijakso.

    Kuuset kasvoivat ja valloittivat metsän. Jossain lähti salamaniskusta metsäpalo ja se paloi niin kauan, kuin kuusivaltaista metsää riitti – usein läänimittakaavan verran. Palon jäljiltä metsä uudistui säästyneiden valopuiden tuottamalla siemenellä yhtenä jaksona, tasaikäisenä. Eli "jatkuva kasvatus" on luonnoton menetelmä.

    Jossain vaiheessa 1990-lukua riensin vihreisiin osaltani avittamaan puoluetta toimimaan ympäristön hyväksi. "Kyllähän meillä teitä ympäristöasiantuntijoita on ennestäänkin. Emme vain voi kertoa ympäristöasioista teitä tyydyttävän monimuotoisesti, koska menettäisimme äänestäjiä."

    Sisältäpäin tutustuminen vihreään ideologiaan aiheutti jatkuvan oksettavan olon. Jätettyäni vihreät pystyin toimimaan aidosti ympäristön hyväksi erilaisissa asiantuntijatehtävissä.

    Simo Hanneliuksen väittämä, että vihreiden ja ympäristöjärjestöjen ylläpitämä metsäkeskustelu valtamediassa on ollut yksipuolista, on surullisen totta (MT 4.4.).

    Pauli Tapio Kolmonen

    metsä- ja ympäristöalanasiantuntija

    Hyvinkää

    Artikkelin aiheet
    metsäkeskustelu
    ympäristöjärjestöt
    Vihreät
    metsänhoito
    jatkuva kasvatus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa