• Yle: Lämmityspelletti loppuu talvella

    Pellettivajeen aiheuttaa Venäjän-tuonnin loppuminen, Neovan pellettiliiketoiminnan johtaja Jarkko Kaattari sanoo Ylen uutisessa.
    Suomessa noin 20 000 kotitaloutta käyttää pellettilämmitystä, arvioi Energiateollisuus.
    Suomessa noin 20 000 kotitaloutta käyttää pellettilämmitystä, arvioi Energiateollisuus. Kuva: Jaakko Martikainen
    Metsä|Energia
    30.8.202214:51
    Henrik Hohteri

    Lämmitykseen tarkoitettu puupelletti loppuu Suomesta kesken talvella, Neovan pellettiliiketoiminnan johtaja Jarkko Kaattari arvioi Ylen haastattelussa.

    Myös toisen Suomen johtavan pellettivalmistajan edustaja, Versowoodin toimitusjohtaja Ville Kopra arvioi pellettipulan koittavan. Versowood on myynyt pellettinsä jo vuodeksi eteenpäin.

    Pula johtuu etenkin Venäjän tuonnin tyrehtymisestä. Aikaisemmin noin viidennes Suomen käyttämästä lämmityspelletistä on tuotu Venäjältä. Yhteensä tuontipelletti kattoi viime vuonna Luken tilastojen mukaan yli kolmanneksen Suomen kulutuksesta.

    Aikaisemmin noin viidennes Suomen käyttämästä lämmityspelletistä on tuotu Venäjältä.

    Pellettipula piinaa Kaattarin mukaan koko Eurooppaa. Pelletin kysyntä Euroopassa kasvoi viime vuonna päästöoikeuksien ja kaasun kallistumisen takia miljoona tonnia eli kaksinkertaisesti Suomen kulutuksen verran.

    Kulutus kasvaa nyt voimakkaimmin Saksassa, Itävallassa ja Ranskassa, Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Hannes Tuohiniitty kertoo Ylelle.

    Samalla pelletin hinta on noussut. Ylen haastattelema pellettilämmittäjä kertoo, että hinta on nyt 30 prosenttia korkeampi kuin helmikuussa.

    Energiateollisuus arvioi, että Suomessa noin 20 000 kotitaloutta käyttää pellettiä lämmitykseen.

    Ylen uutinen: Lämmityspelletti uhkaa loppua – hinta on noussut kolmanneksen, mutta Pekka Lillstrang tilasi talvivaraston täyteen

    Lue myös:

    Pellettien, energiapuun ja puun energiajakeiden hinnat nousevat kohisten Keski-Euroopassa – pelletistä joudutaan maksamaan jopa yli 700 euron tonnihintaa

    Pellettien tuotanto käy nyt Saksassa ennätystahtiin - Venäjä ollut tärkeä tuontimaa

    Pelletit kallistuvat kuukausi kuukaudelta Itävallassa – Timber-online: Hinta tuplaantui vuodessa

    Mäntsälä korvaa venäläisen tietokonesalin lämmön pellettilaitoksella ‒ maakaasun tilalle tulossa hakelaitos tai lämpöakku

    Puupellettejä tuotiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin, yli puolet oli peräisin Venäjältä

    Artikkelin aiheet
    lämmityspelletti
    energia ja lämmitys
    pellettipula
    Venäjän tuonti
    Neova
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi