Seppo ja Kaija Siiteri muistavat hyvin ensimmäisen yhteisen savottansa keväältä 1973. Sen jälkeen niitä on tullut monta lisää. Kuva: Hanne Manelius
Seppo ja Kaija Siiteri tekevät itse kaikki istutus- ja metsänhoitotyöt päätehakkuita lukuun ottamatta – ”Kun itse tekee, saa mieleisensä jäljen”
Metsänomistajat Seppo ja Kaija Siiteri ovat tehneet metsätöitä yhdessä kohta 50 vuoden ajan. Punttisalin jäsenyydestä ei ole tarvinnut maksaa.Tilaajalle
Kuva: Hanne ManeliusEnsimmäisestä yhteisestä savotasta on kulunut liki viisi vuosikymmentä, mutta Seppo ja Kaija Siiteri muistavat sen tarkkaan. Oli kevät 1973, ja he istuttivat yhdessä kuusta Sepon isän metsätilalle Anttolan Ylivedellä. Seppo oli 22-vuotias ja Kaija 18.
Yhteisiä projekteja on myöhemmin kertynyt lisää: propsitalkoita, harvennuksia, lumituhopuiden keräilyä, lannoituksia, laikutuksia, täydennysistutuksia, ennakkoraivauksia, heinäyksiä...
”Oikeastaan teemme itse kaikki istutus- ja metsänhoitotyöt päätehakkuita lukuun ottamatta”, Kaija Siiteri kertoo.
Kunto kohenee metsässä
Seppo ja Kaija Siiteri ovat molemmat kotoisin Mikkelin seudulta. Kaijan kotitila sijaitsi Anttolan Luonterin Hirsisaaressa, josta perhe myöhemmin muutti Parkkilan kylälle, kivenheiton päähän pariskunnan nykyisestä kodista.
Sepon sukutila sijaitsee Anttolan Ylivedellä.
”Isovanhempani ostivat tilan vuonna 1912. Siinä samalla sukunimikin muuttui Siitarista Siiteriksi, kun joku tuli kirjoittaneeksi sen kirkonkirjoihin väärin”, Seppo Siiteri kertoo.
Sekä Sepon että Kaijan metsäsuhde syntyi jo lapsuudessa. Kaija muistaa, miten hän pikkutyttönä kulki isän mukana metsässä.
”Enhän minä niin pienenä tietysti itse metsätöitä tehnyt, mutta keräsin marjoja ja ansaitsin sillä tavoin rahaa. Seitsenvuotiaana ostin rannekellon puolukkarahoilla.”
Niin tärkeä kuin metsä olikin, ammatiksi se ei kummallekaan muodostunut. Seppo Siiteri työskenteli Puolustusvoimilla siviiliasentajana, Kaija taas teki työuransa Essoten palveluksessa tekstinkäsittelijänä.
”Minulle metsätyöt olivat terapiaa toimistotöiden päälle”, Kaija sanoo.
”Ja olihan metsätöistä sekin hyöty, ettei ole tarvinnut maksaa punttisalin jäsenyydestä”, Seppo naurahtaa.
Peltomaita kiusaa usein boorin puute. Kaija on torjunut sitä levittämällä boorilannoitetta reppuruiskulla. Kuva: Hanne ManeliusYhdessä ja erikseen
Seppo Siiteri hakee kirjahyllystä pinon valokuvakansioita. Kuvat kertovat tarinaa yhteisistä vuosista, matkoista, juhlahetkistä ja rakennusprojekteista.
Kaija Siiteri poimii kansiosta kuvan vastaistutetusta koivuntaimikosta. Pariskunta istutti taimet syksyllä 2011, ja nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, koivujen latvat ovat 8–10 metrin korkeudessa.
”Pitäisi melkein ottaa samasta paikkaa uusi kuva, josta näkisi, miten maisema on muuttunut”, Kaija pohtii.
Siitereiden metsät sijaitsevat Mikkelin seudulla. Kaija Siiteri omistaa yhdessä pariskunnan tytärten, Sannan ja Ullan, kanssa Anttolan Luonterilla Varpusaaressa sijaitsevan metsäpalstan, jonka Kaija tyttärineen sai lahjoituksena äidiltään vuonna 1989. 1990-luvulla Seppo ja Kaija rakensivat saareen rantasaunan ja kesämökin piharakennuksineen.
Parkkilassa sijaitsevan kotitilan maat Kaija ja Seppo ostivat Kaijan veljeltä vuonna 2009.
Seppo Siiteri omistaa Anttolan Ylivedellä kotitilan maista vuonna 2017 lohkotun metsäpalstan. Veljekset jakoivat tilan kolmeen osaan ja pyysivät Metsä Groupin asiantuntijan tekemään leimikon niin, että jäljelle jäi kolme mahdollisimman samanarvoista palstaa.
Lisäksi pariskunta omistaa yhdessä Parkkilassa sijaitsevan metsäpalstan, jonka myynti-ilmoituksen Kaija Siiteri huomasi sattumalta sunnuntain lehdestä.
”Soitin heti maanantaina kiinteistönvälittäjälle ja sanoin, että myö tullaan puolen päivän aikaan pankkiin”, Seppo Siiteri muistelee.
Kasvuhäiriöitä kuusentaimikossa
Vielä 1990-luvulla Kaija Siiterin vanhemmat ja veli kasvattivat kotitilan mailla karjaa. Sittemmin eläimistä on luovuttu ja vanhoja laidunmaita metsitetty koivulle ja kuuselle. Poikkeuksellisen ravinteikkaan maapohjan vuoksi taimikon ensimmäiset vuodet ovat olleet työläitä.
”Ensimmäisenä kesänä piti heinätä kahdesti ja vielä sen jälkeen kahtena seuraavana vuonna kerran kesässä”, Seppo Siiteri kertoo.
Nyt puut ovat jo niin kookkaita, etteivät liki miehenmittaisiksi venyneet horsmat, vadelmat ja mesiangervot tukahduta niitä.
Siitereillä on tapana merkitä istutustaimet siniseen maaliin kastetulla puurimalla. Kokemus on osoittanut, että sininen väri erottuu maastosta parhaiten.
Vanhat peltomaat kärsivät usein boorin puutteesta. Todennäköisesti juuri boorin puute kiusasi myös Siitereiden kuusikkoa ja aiheutti taimiin erilaisia kasvuhäiriöitä, kuten poikaoksia ja monilatvaisuutta.
”Levitin taimikkoon neljä vuotta sitten boorilannoitetta reppuruiskulla, ja sen lisäksi katkoimme toissa talvena satoja kilpailevia latvakasvaimia. Nyt näyttää siltä, että tilanne on korjaantumaan päin”, Kaija kertoo.
Seppo arvelee, että taimia on saattanut vaivata myös tuomiruoste, sillä ennen raivausta taimikossa kasvoi runsaasti tuomen taimia. Yksi tuomiruosteen oire on se, että se tappaa kuusen latvaversoja ja aiheuttaa tällä tavoin kasvun hidastumista.
”Maanäytteestä selviäisi, onko kyse boorin puutteesta vai jostakin muusta.”
Siiterit ovat metsittäneet vanhoja laidunmaita. Alkuvuosina taimikot vaativat ahkeraa heinäystä. Nyt heinästä ei ole enää haittaa, mutta urakkaa voi jatkaa pystykarsimalla. Kuva: Hanne ManeliusAkkusaha oli hyvä hankinta
Puukauppaa Siiterit tekevät lähes joka vuosi. Päätehakkuita lukuun ottamatta kaikki kaupat ovat hankintakauppoja.
”Oikeasti hankintalisä on niin pieni, että jos laskee yhteen käytetyn työajan ja polttoainekustannukset, niin pääseeköhän siinä edes omilleen. Mutta kun itse tekee, saa mieleisensä jäljen. Nykyiset metsäkoneet ovat suuria ja vaativat leveät ajourat”, Kaija Siiteri sanoo.
Tuoreimmat puukaupat ovat viime keväältä. Parkkilasta harvennettiin koivikkoa ja kuusikkoa 40 mottia ja Ylivedeltä kerättiin lumituhopuita 25 mottia.
Siitereillä on käytössään Fiat-merkkinen traktori ja puukouralla varustettu metsäkärry. Rungot he kaatavat ja karsivat moottorisahalla.
”Toissa keväänä ostettiin akkukäyttöinen moottorisaha, jolla Kaijakin innostui kaatamaan ja karsimaan propsia”, Seppo Siiteri kertoo.
Kaija Siiteri on ollut uuteen sahaansa tyytyväinen. Enää ei tarvitse tapella käynnistyksen kanssa, ja teho riittää järeämpienkin runkojen sahaamiseen.
Leimikoilta kertyvät risut Siiterit ovat myyneet hakkeena paikalliselle lämpövoimalaitokselle.
Mieleenpainuvin puukauppa tehtiin vuonna 2017, jolloin mökkisaaren palstalta hakattiin 40 mottia hankintakaupalla.
”Talvi oli vähäluminen, mutta onneksi oli kuitenkin jonkin verran pakkasia, että saatiin jäädytettyä jäätie ja propsit ajettua mantereelle traktorilla”, Seppo muistelee.
Jäätietä varten jäälle merkittiin ensin tielinja ja mitattiin jään paksuus. Sitten tielinja aurattiin puhtaaksi lumesta. Jäätä vahvistettiin vielä jäädyttämällä moneen kertaan, ennen kuin puiden kuljetus saattoi alkaa.
”Tässäkin savotassa tuli huomattua, ettei hankintapuun hinta taida kattaa kuluja. Mutta tulipahan metsä hoidettua”, Seppo Siiteri naurahtaa.
Kohti jatkuvaa kasvatusta
Metsäalan kehitystä Siiterit seuraavat mielenkiinnolla, ja metsäalan julkaisut kumpikin kertoo lukevansa kannesta kanteen. Omissa metsissä heidän on tarkoitus pikkuhiljaa siirtyä pienaukkojen kautta jatkuvaan kasvatukseen.
”Maaston vuoksi tilojemme metsäkuviot ovat pieniä ja soveltuvat hyvin pienaukoiksi”, Kaija Siiteri perustelee.
Muutos saattaisi myös keventää metsän taimikkovaiheen vaatimaa työmäärää, sillä 0,2–0,3 hehtaarin pienaukot uudistuvat luontaisesti eivätkä vaadi yhtä tehokasta heinäämistä kuin suuremmat avohakkuualat.
Suurin osa Siitereiden metsistä on talouskäytössä. Suojeltuja Kemera-kohteita heidän maillaan on kaksi. Noin kahden hehtaarin kohde sijaitsee Anttolan Ylivedellä. Siellä metsänkäsittelyn ulkopuolelle on jätetty puronvarsi ja 50 metrin korkeuteen kohoava, lähes pystysuora rinne. Toinen, noin neljän hehtaarin kohde sijaitsee Parkkilassa. Lehtomaisen rehevästä metsästä löytyi kartoituksessa useita kymmeniä harvinaisia kasvilajeja.
”Molemmat kohteet on suojeltu määräaikaisella kymmenen vuoden sopimuksella”, Seppo Siiteri kertoo.
Vuosittain 50 mottia polttopuita
Monet Seppo ja Kaija Siiterin harrastuksista liittyvät metsään. Aiemmin pariskunta kävi yhdessä jänismetsällä, mutta perheen Ressu-beagle – järjestyksessään jo neljäs Ressu – ei ole innokas jäniksen jäljittäjä.
”Metsästyksen sijaan lenkkeilemme, ja tietysti metsät ovat tärkeitä myös sienestyksen ja marjastuksen kannalta”, Kaija Siiteri kertoo.
Yksi tärkeä yhteinen harrastus on polttopuiden teko. Siiterit tekevät vuosittain noin 50 mottia klapeja. Omassa käytössä niistä kuluu 25–30 mottia, osan käyttää naapuritalon vuokralainen. Ja pitäähän ylivuotista puuta olla myös varastossa.
”Kun puun ottaa metsästä ja vie tuhkat takaisin metsään, saa samaa puuta koskettaa ainakin 13 kertaa. Saa siinä harrastaa”, Seppo Siiteri vakuuttaa.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 4/2021.
Sepon ja Kaijan vinkit
- Vesakon raivaus kannattaa tehdä mustan kuun (uusikuu) aikaan eli kun vanha sykli päättyy ja uusi alkaa.
- Merkkikepit kannattaa jättää aina samalle puolelle taimea, esimerkiksi etelän puolelle. Silloin taimet on helpompi löytää raivatessa.
- Kannattaa tehdä kuvioille perusajourat, ja kun kaivuri käy esimerkiksi laikuttamassa, korjata pahimmat raiteet.
- Mönkijä ja vanha maataloustraktori ovat lähes samanhintaisia ostettaessa, mutta työssä traktori on ylivoimainen.
- Saarisavotassa, kun ajetaan jään yli, on syytä tarkkaan varmistaa jään kestävyys.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
