• Metsäyhtiö myy kokonaista koskea – pohjahinta vajaat puoli miljoonaa

    Myynti-ilmoituksessa todetaan, että koski sopii esimerkiksi kalastusmatkailuliiketoimintaan.
    Myynti-ilmoituksessa todetaan, että koski sopii esimerkiksi kalastusmatkailuliiketoimintaan. Kuvakaappaus UPM:n tiedotteesta.
    Myynti-ilmoituksessa todetaan, että koski sopii esimerkiksi kalastusmatkailuliiketoimintaan. Kuvakaappaus UPM:n tiedotteesta. 
    Metsä
    9.11.201720:30
    Matti Tuominen

    Metsäyhtiö UPM myy parhaillaan Hirvensalmella Etelä-Savossa sijaitsevaa Ripatinkoskea vesialueineen ja sen rannalla olevia rakennuksia.

    Myynti-ilmoituksessa todetaan, että koski sopii esimerkiksi kalastusmatkailuliiketoimintaan.

    Rakennetut määräalat rajoittuvat ilmoituksen mukaan Ripatinkoski-nimiseen koskeen, joka on Vahvajärven ja Iso-Sämpiä-järven välissä. Vesialueesta on muodostettu noin 4,15 hehtaarin määräala, jonka pituus on noin 1,1 kilometriä.

    Ripatinkosken pohjahinta on 484 000 euroa.

    Kohde on myynnissä tarjousmenettelyllä. Tarjoukset pitää jättää 16. marraskuuta kello 15 mennessä.

    Hirvensalmen kunnan pinta-alasta yli kolmannes, ja se onkin suosittu kesänviettopaikka.

    Kohteeseen pääset tutustumaan täällä.

    Artikkelin aiheet
    UPM
    Ripatinkoski
    kiinteistön myynti
    kalastusmatkailu
    Hirvensalmi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle