• Yle: Pohjois-Karjalassa varaudutaan lisäämään lasten karhukyytejä

    Itä-Suomen seitsemän kuntaa ja Kuhmon kaupunki vaativat valtiolta toimia karhun kannanhoidollisen metsästyksen edistämiseksi.
    Kunnat joutuvat järjestämään yhä enemmän petokyytejä koululaisille. Kuvituskuva.
    Kunnat joutuvat järjestämään yhä enemmän petokyytejä koululaisille. Kuvituskuva. Kuva: Raisa Kyllikki Karjalainen
    Metsä|Erä
    28.5.202511:00
    Eija Vallinheimo

    Lieksan kaupunki ja Ilomantsin kunta jättivät maa- ja metsätalousministeriölle oman lausuntonsa karhun kannanhoidollisen metsästyksen edistämiseksi. Nyt vetoomukseen liittyvät Pohjois-Karjalasta myös Nurmes, Juuka, Kontiolahti, Kitee ja Tohmajärvi. Itäisen Suomen kunnat julkaisivat yhdessä alkuviikosta vetoomuksen, jossa vaaditaan toimia karhun kannanhoidollisen metsästyksen edistämiseksi, sillä karhut aiheuttavat kuntalaisille erilaisia uhka- ja vaaratilanteita.

    Kunnat joutuvat järjestämään jatkuvasti yhä enemmän petokyytejä koululaisille. Aikaisemmin petokyytejä on järjestetty susien takia, mutta karhukyytien määrä on hiljalleen kasvanut.

    Ylen uutisen mukaan useissa Itä-Suomen kunnissa varaudutaan järjestämään jatkossa yhä enemmän petokyytejä koululaisille, jos karhukanta jatkaa kasvuaan. Kunnat vaativat valtiota myös osallistumaan kyytikustannuksiin.

    Yksittäinen petoeläimen ohikulku ei oikeuta koulukyytiin. Kyyti myönnetään yleensä vasta, jos susi tai karhu pysyttelee alueella pidempään. Karhukyytien kysyntää rajoittaa karhujen talviuniaika, jolloin kyytejä ei tarvita.

    YLE: Pohjois-Karjalan kunnat varautuvat lisäämään koululaisten karhukyytejä syksyllä

    Lisää aiheesta
    • ”Jos eläimen käyttäytyminen aiheuttaa hengelle ja terveydelle vaaraa, poliisi lopettaa suden”, sanoo susipoliisi Harri-Pekka Pohjolainen.

      Eläimet ja kasvit | Näin lapsesi voi päästä susikyytiin – Loimaalla koulutaksi koukkaa hakemaan kotiovelta susien vuoksi aiempaa useammin

    • Koulumatkaa ei hallinto-oikeuden mukaan voida pitää vaarallisena oppilaalle vain sillä perusteella, että alueella on susia tai muita suurpetoja.

      Yhteiskunta | Suurpedot samalla alueella eivät riitä syyksi koulukuljetukseen, totesi tuomioistuin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle