• Metsänomistajien taakka kevenee Ruotsissa

    Ruotsi helpottaa metsänomistajien taakkaa mahdollistamalla hakkuiden aloittamisen entistä aiemmin.
    Aiemmin metsänomistajan on pitänyt odottaa kuusi viikkoa hakkuuilmoituksen jättämisestä ennen kuin toimenpiteet on voitu aloittaa.
    Aiemmin metsänomistajan on pitänyt odottaa kuusi viikkoa hakkuuilmoituksen jättämisestä ennen kuin toimenpiteet on voitu aloittaa. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsänhoito
    31.7.202612:00
    Aida Salminen

    Ruotsin hallitus on päättänyt metsänhoitoasetuksen muutoksesta, joka helpottaa hakkuiden ja muiden metsänhoitotoimenpiteiden aloittamista ennen hakkuuilmoituksen normaalin määräajan umpeutumista.

    Aiemmin Ruotsissa on pitänyt esittää erityisiä syitä, jos toimenpiteen on halunnut aloittaa ennen kuin lakisääteinen kuuden viikon odotusaika on kulunut umpeen. Nyt tästä vaatimuksesta luovutaan.

    ”Otamme jälleen askeleen metsänomistajien toiminnan helpottamiseksi. Kun Ruotsin metsähallitus on käsitellyt hakkuuilmoituksen ja todennut, ettei lisätoimia tarvita, metsänomistajan pitäisi voida aloittaa toimenpiteet ilman erityisten syiden esittämistä”, sanoo maaseutuministeri Peter Kullgren Ruotsin hallituksen tiedotteessa.

    Muutoksen tavoitteena on helpottaa metsänomistajien toimintaa ja yhdenmukaistaa metsänhoitolainsäädäntö ympäristölain vastaavien säännösten kanssa.

    Muutoksen odotetaan lisäävän metsätalouden joustavuutta. Se voi esimerkiksi tarkoittaa myrskyn kaataman puuston nopeampaa korjaamista tai jäisen maan hyödyntämistä.

    Lisää aiheesta
    • Pinta-alaverotuksen vuosina maan itsenäistymisen jälkeen periaatteessa kaikki metsän kasvu verotettiin. Nykyisin korjaamatta jäävät puut jäävät verottamatta.

      Maanomistus | Asiantuntijalta: Ruotsin malli osoittaa, että metsäomaisuus pitäisi vapauttaa perintöverosta

    • Ruotsin maahanmuuttovirasto käsitteli tänä vuonna noin 1 500 EU:n kausityödirektiivin mukaista marjanpoimijan työlupaa koskevaa hakemusta. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Viime vuonna lähes poimijoitta jäänyt Ruotsi sai melkein tuhat thaimaalaista marjanpoimijaa – Suomeen lupa heltisi vain runsaalle sadalle

      Tilaajalle
    • Ponsse Swedenin mukaan muun maussa Ponsse Elk-mallisille pienemmille koneille on kysyntää. Kuvituskuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | ATL: Euroopan konekauppa vaisua, mutta Ruotsi yllätti Ponssen positiivisesti

    Artikkelin aiheet
    metsätalous
    metsänomistaja
    hakkuu
    Ruotsi
    metsänhoitoasetus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla