Rauhalinnan päärakennuksessa on alkuperäiset ikkunat, joiden ruudut ovat käsin vedettyä lasia. Ikkunoita on nelisenkymmentä, ja puitteet tarvitsevat kittiä ja maalia. Kuva: Vesa-Matti Väärä
Teatteripariskunta alkoi remontoida rapistunutta Rauhalinnan kartanoa – ”Emme ota paineita keskeneräisistä töistä”
Teatteripariskunta muutti Kaarinaan autioon kartanoon, jota jo söivät sienet.Tilaajalle
Kuva: Vesa-Matti Väärä”Tämä on maaginen paikka”, Rauhalinnan kartanon isäntä Teppo Järvinen sanoo hymyillen ja kehuu ympäröivää luontoa. Kartanopuisto rajoittuu pieneen luonnonsuojelualueeseen, jonka sydämenä on näköalakallio keloineen. Rinteitä peittää jalopuulehto.
”On vaikea tajuta, että Kaarinan keskusta on aivan lähellä.”
Kartanon luona soi tauoton sirkutus: sinitiaiset kantavat pojilleen tammenkehrääjäkoin toukkia. ”Pesät ovat noissa julkisivun koristepylväissä”, Teppo osoittaa.
Hänen vaimonsa Tiina Puumalainen kattaa pöytää kiveyksellä, jonka he ovat kaivaneet esiin mättäiden alta.
Mahtirakennus rapistui
Teppo näyttää valokuvan vuodelta 1905. Siinä isompi seurue kahvittelee samassa paikassa. Yksi henkilöistä on Erik Armfelt. Armfelteja asui kartanossa sadan vuoden ajan, minkä jälkeen se vuonna 1952 myytiin Jalostuspalvelulle. Pelloilla laidunsivat suuret sonnit. Myöhemmin Rauhalinnassa oli siitossikala.
Kaarinan kaupunki osti Rauhalinnan vuonna 2011, kaavoitti maat ja pani kartanon myyntiin. Pelloille alkoi nousta omakotitaloja, mutta kartano seisoi vuosia autiona. Kun sopivaa ostajaa ei ilmaantunut, suojeltu mahtirakennus alkoi rapistua.
Rauhalinnan kartanon perustivat kreivitär Adelaide ”Vava” Armfelt ja hänen toinen puolisonsa, valtiopäivämies J. A. von Essen 1800-luvun puolivälissä. Heidän jälkeensä kartanossa asuivat kreivittären perilliset, viimeisenä Auda Armfelt vuodet 1938–52.
Kartanorakennuksen tarkkaa ikää ei tiedetä, ei myöskään arkkitehdin nimeä.
”Sellaistakin tietoa on, että hirsirunko on siirretty muualta tälle paikalle”, kertoo Teppo ja arvioi, että komeassa kartanossa on kierrätettyä hirsitavaraa useammastakin rakennuksesta.
Teatterilaiset tulevat
Vuosikymmenten jälkeen kartanosta tuli jälleen yksityiskoti syksyllä 2018, kun Järvinen ja Puumalainen toivat muuttokuormansa Rauhalinnaan keskelle remonttimylläkkää. Kaupat oli tehty heinäkuussa.
Tampereen Työväen Teatterin ohjaaja Tiina Puumalainen ja lavastaja Teppo Järvinen muuttivat Kaarinaan Tampereelta Pyynikinharjun vanhasta puutalosta.
”Vanhojen talojen tunnelma ja mittasuhteet miellyttävät meitä”, Tiina sanoo.
Hän astuu tammiholviston varjostamalle luonnonkiviportaikolle. Pellon takana välkkyy Kuusistonsalmi. Kunnan pieni laituri tarjoaa uima- ja onkimahdollisuuden. Venepaikkakin löytynee, arvelee lapsuutensa kesät Espoon saaristossa viettänyt Teppo. Tiina on kotoisin Turusta, eli hänellekin rannikkoluonto on tärkeä.
”Saariston läheisyys oli yksi syy hankkia koti Kaarinasta. Etäisyys työpaikasta ei pelota. Teemme paljon etätyötä, ja pendelöinti kahden kaupungin välillä sujuu hyvin”, Tiina kertoo.
”Kesällä harrastamme täällä ahkerasti ruotsalaisittain gökottaa eli kuuntelemme lintujen laulua ja juomme aamukahvit ulkona”, nauraa Teppo.
Kartanon keittiö on purettu, sillä sen oli valloittanut puutaloille tuhoisa lattiasieni. Väliaikaiset sähkö-, vesi- ja viemärivedot risteilevät tilassa, johon joskus tulee uusi keittiö sekä sauna ja kylpyhuone. Kuva: Vesa-Matti VääräHirret olivat terveet
Muuttovaiheessa kartanon uudet omistajat kokivat ikävän yllätyksen. Sähkövedot ja patterit piti uusia turvallisuussyistä.
”Se oli kallis paukku”, harmittelee isäntä ja kertoo, että rakennuksen muut remonttitarpeet oli käyty pitkälti läpi jo kauppaa tehtäessä. Ryömintätila oli täynnä asbestia, peseytymishuoneessa oli sädesientä ja keittiössä lattiasientä. Nämä piti siivota pois ennen muuttoa.
”Mutta esimerkiksi sädesieni kasvoi vain kipsilevyissä, ja niiden alla oli aivan terveet seinähirret”, Tiina lisää ja kiittää puolisoaan, jolla on paitsi lavastajan myös arkkitehdin tutkinto.
”Teppo ymmärtää vanhan rakennuksen vaatimukset, ja hänellä on ammattitaitoa suunnitella remonttien vaiheet oikein.”
Teppo avaa matalan keittiösiiven oven. Lattiaa ei ole. Katossa repsottaa rappausristikko, ja päivä paistaa alimpien hirsien välistä. Väliaikaiset vesi- ja viemärivedot risteilevät suuren montun yllä.
”Tähän tulevat keittiö, kylpyhuone ja sauna. Nyt työt ovat pysähdyksissä, kunnes saamme järjestettyä lisärahoitusta.”
”Ei tuo monttu minua vaivaa. Meillä on mukavat oltavat nytkin. Päämäärä on tiedossa, ja se saavutetaan joskus”, miettii Tiina rauhallisesti.
Aateliselämää
Kartanon pihanpuoleista julkisivua hallitsee komea kuisti. Talon vastakkaisella puolella ruokasalin jatkeena on aikanaan ollut toinen, pienempi lasiveranta.
”Tämä alkuperäinen pääsisäänkäynti voidaan joskus palauttaa paikoilleen”, arvioi Teppo ja kertoo, että siihen kuuluvia salmiakki-ikkunapokia on tallessa piharakennuksessa.
Klassinen tsehovilaiskuisti on teatterintekijöiden mieleen.
”Talvellakin me olemme istuneet tässä filtit hartioilla ja juoneet glögiä perheen ja ystävien kanssa. Tässä on myös hyvä tehdä töitä tai vain miettiä, lukea, piirtää tai kirjoittaa”, Tiina hymyilee.
Kuistilta astutaan eteiseen, jota hallitsevat alkuperäiset, narisevat kierreportaat. Yläkerrassa on omat huoneet niin lukiota käyvillä kaksospojilla kuin jo aikuistuneilla tyttärellä ja pojalla. Tilaa riittää myös perheen ystäville.
”Täällä on aina pidetty hyvää huolta ystävistä ja sukulaisista”, kertoo Teppo ja viittaa Anders Ramsayn (1832–1910) aikalaismuistelmiin.
”Iloista seuraelämää vietettiin jo kartanon perustajien aikaan. Oli paljon nuoria, ja meno oli rentoa ja hauskaa. Haluamme jatkaa tätä traditiota, se on meillekin sopivaa aateliselämää”, isäntä ilakoi.
Kartanon ainut kaakeliuuni on mysteeri. Nuohoojan mukaan sitä on käytetty, mutta sillä ei ole koskaan ollut omaa piippua. Kuva: Vesa-Matti VääräUuni on kuin lavaste
Kartanon ruokasalin pitkä pöytä riittää suurellekin seurueelle. Tarjoilu sujuu mutkatta, sillä kapean salin toiselle seinälle on rakennettu toimiva keittiötaso. Korkea huone on viihtyisä ja raikas, vaikka kolmisenkymmentä vuotta tehdyn remontin jäljiltä lastulevy peittää hirsiseiniä ja laminaatti lattialankkuja.
Katon kiiltävät, ikivanhat vanerit ovat uhkaavasti notkolla.
”Kattoon pingotettu kangas peitti yläpuolella olevan kylpyhuoneen aiheuttamat kosteusvauriot sekä roisit lankut, joita pitkin oli vedetty sähköjohtoja”, Teppo selostaa ja sanoo, että huone entistetään vasta sitten, kun varsinainen keittiö valmistuu.
”Emme ota paineita keskeneräisistä töistä. Teatterilaisina olemme tottuneet siihen, että kaikki on väliaikaista”, Tiina sanoo.
Olohuonetta hallitsee kaakeliuuni, mutta uunilta uupuu piippu. Se on kuin lavaste ja sopii nykyisten omistajien sisustukseen, jossa on pienoismalleja ja muita muistoja rakkaista teatterihankkeista. Seinällä on muun muassa Francisco de Goyan alaston Maya, Madridin Prado-museon vetonaula.
”Ei ole kellään Goyan maalauksia ja muita arvotauluja niin paljon kuin meillä”, Teppo nauraa. ”Valitettavasti mikään niistä ei ole aito.”
Åbo Akademin kokoelmissa olevat Auda Armfeltin valokuvat kertovat, että olohuone on ollut aikanaan vaalea. Tummat tapetit ovat muutamien vuosikymmenten takaa, jolloin tehtiin monia sellaisiakin muutoksia, jotka ovat ajan myötä turmelleet rakennusta.
”Vaaralliset materiaalit ja virheelliset rakenteet on aina ensin poistettava ja korjattava, jotta talosta saadaan terve. Vasta tämän jälkeen on pintaremontin aika”, painottaa Teppo.
Sähkölasku hirvittää
Ohjaajan ja lavastajan työt alkavat jo kauan ennen kuin näytelmän harjoituskausi alkaa.
”Kun tuotantopäätös on tehty, on taustatutkimuksen, kirjoittamisen ja suunnittelun vuoro, ja näihin töihin on hyvä keskittyä täällä Rauhalinnassa”, kiittää Tiina. ”Puutarhatyöt rentouttavat, ja jos on jotakin mietittävää, ulkona askaroidessa ratkaisu yleensä löytyy.”
Työhuonetta hallitsee avotakka, jonka yhdessä tiilessä on luku 1789.
”Sehän on Ranskan suuren vallankumouksen ajalta”, hehkuttaa Teppo, ja kertoo, että vanhoissa valokuvissa takan tilalla on krumeluurinen kakluuni. ”Ehkä Auda Armfelt halusi 1930-luvun lopulla vähän modernisoida uutta kotiaan.”
Ennen sotia asennetut vesikiertopatterit on pariskunnan harmiksi hävitetty. Ne aiotaan palauttaa ainakin alakertaan samalla, kun turvataan maalämpöön. Taloon ei voida asentaa aurinkopaneeleja, sillä suojellun kartanon ilmettä ei saa muuttaa. Sivurakennuksen katolle paneelit ovat suunnitelmissa.
Talven sähkölasku on Tepon mukaan ”infernaalinen”. Talvikuukaudet talossa ollaan villasukkalinjalla, eikä sisälämpöä nosteta yli 18 asteen.
”Väliovet pidämme talvella kiinni, ja jos jokin huone ei ole käytössä, laskemme sen lämpötilaa”, selostaa Tiina.
Notkolla ja kallellaan
Syksyllä kartanoa ympäröivät huikeat syysvärit, ja rauha ja hiljaisuus tuntuvat turvalliselta. Pariskunta on yhtä mieltä siitä, että kun ympärillä on upea luonto, eivät remonttihuolet stressaa. Silti korjaushankkeita on vietävä eteenpäin.
Savipatjalla lepäävän kartanon itäinen julkisivu on notkolla, ja yksi rakennuksen nurkka on pahasti painunut. Syynä ovat mitä ilmeisimmin vanhat viemärivedot ja keskuslämmitysrakenteet.
”Hirsitalon oikaisu tulee kyllä onnistumaan, mutta työ vaatii erityisosaamista ja kärsivällisyyttä”, sanoo Teppo. Työ on oleellinen kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen säilymisen kannalta, ja siksi valtio saattaa avustaa hanketta.
”Kun tällaisen talon ostaa, niin tietää, että sitä päivää ei tule, että kaikki on valmista”, miettii Tiina. ”Sitä ei siis tarvitse tavoitella, vaan joka päivä voi tehdä sen mihin pystyy. Sellaisia päiviä on tietenkin myös, ettei pysty mihinkään, ja sekin on ihan hyvä päivä.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/20.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
