
Stig Högberg on saapunut edellisiltana myöhään kotiinsa Tukholmasta Pohjois-Ruotsin Timråssa sijaitsevalle tilalleen. Tänään on tarkoitus niittää metsäteiden varsia omalla metsätilalla noin kymmenen kilometrin päässä kotoa.
”Siinä saa ajella aika paljon traktorilla.”
Se ei ole ihan jokapäiväistä. Noin 80 prosenttia ajasta kuluu luottamustoimissa, Högberg arvioi.
Högberg valittiin toukokuussa Norra Skog -osuuskunnan puheenjohtajaksi. Osuuskuntaan kuuluu jäseninä 27 000 metsänomistajaa. Se omistaa kolme sahaa, kolme jatkojalostuslaitosta ja pylvästehtaan.
Uusimpana investointinaan Norra Skog osti 30 prosentin osuuden Husumin sellutehtaasta Metsä Boardilta viime vuoden alussa.
Edellytykset kaupalle syntyivät, kun Norra Skog perustettiin vuonna 2019 Norrskog- ja Norra Skogsägarna -osuuskuntien sulautuessa yhteen.
”Fuusion jälkeen uudella osuuskunnalla oli varallisuutta ja paljon kuitupuuta. Oli myös yhteyksiä, ja näimme yhteistyön mahdollisuuksia.”
Suhdanteiden kannalta ostoksen ajoitus osui nappiin. Pohjoismaiset sellutehtaat tekevät tänä vuonna huipputulosta.
”Olemme erittäin tyytyväisiä kauppaan. Jos me emme olisi tehneet sitä, Metsä Board olisi ehkä etsinyt toisen kumppanin. Ehkä SCA:n tai Holmenin, jolloin niistä olisi tullut vielä nykyistä isompia.”
Högberg piti vaimonsa kanssa lypsykarjaa vuoteen 2016 asti. Silloin pellot päätyivät naapuritilalle. Högberg myöntää kaipaavansa maataloustyötä.
”Pidin siitä, en ole koskaan tehnyt mitään muuta. Tilaa ei ollut mahdollista kehittää eikä meidän lapsistamme kukaan halunnut jatkaa. Vuonna 2015 maidon hinta oli erittäin alhainen. Silloin päätimme vaimoni kanssa, että on aika lopettaa.”
Metsätöitä Högberg jatkaa edelleen. Kesällä on tullut istutettua esimerkiksi 5 000 tainta.
”Kun olen tullut vanhemmaksi, olen kiinnostunut metsätöistä yhä enemmän. Parikymppisenä metsän istutus oli ikävintä työtä, nyt nautin siitä.”
Högbergin oma elämä kuvaa hyvin metsänomistuksen muuttumista Ruotsissa. Aktiivisia maatalousyrittäjiä on metsänomistajista yhä harvempi. Sisämaan metsäseuduilta muutetaan rannikon kaupunkeihin tai vielä kauemmaksi. Sama kehityskulku on tuttu Suomestakin.
Suomeen verrattuna puukauppa on Ruotsissa varsin avointa. Kaikilla ostajilla, myös Norra Skogilla, on julkinen hintataulukko, prislista. Taulukkohinnasta vähennetään korjuukulut. Hyvän tien varrella sijaitseva metsätila voi saada lisähintaa.
Hankintapuutakin ostetaan. Vaikka sen osuus on vain 4‒5 prosenttia, oikeudenmukainen korvaus hankintatyöstä on kestoaihe Norra Skogin alueellisissa kokouksissa.
”Yksityisten yhtiöiden asiana on tehdä voittoa osakkeenomistajille ja maksaa puusta niin vähän kuin mahdollista. Meidän tehtävämme on maksaa puusta mahdollisimman paljon.”
Högbergin mukaan on suuri merkitys, omistaako teollisuutta yksityinen yritys vai metsänomistajien osuuskunta.
”Se on ehdottomasti eri bisnestä. Yksityisten yhtiöiden asiana on tehdä voittoa osakkeenomistajille ja maksaa puusta niin vähän kuin mahdollista. Meidän tehtävämme on maksaa puusta mahdollisimman paljon. ”
Högberg ei tosin tunne tarkasti yksityisten ostajien käytäntöjä, koska uskollisella osuuskuntamiehellä ei ole niistä kokemusta.
”En ole koskaan myynyt puuta yksityiselle yhtiölle”, Högberg nauraa.
Puun hinnan maksimointi ei välttämättä tarkoita aina markkinoiden korkeinta hintaa. Norra Skogin strategiana on pitää puun hinta vakaana. Esimerkiksi syyskuussa tukin hinnat pidettiin ennallaan, vaikka sahojen näkymät olivat heikkenemässä. Kuitupuun hintoja puolestaan nostettiin.
Puun hinnan lisäksi metsänomistajat saavat osansa Norra Skogin tuloksesta. Tuloihin vaikuttavat jäsenten tekemät sijoitukset ja myydyn puun määrä. Tänä vuonna voitonjakoon käytetty summa on noin 130 miljoonaa kruunua, mikä vastaa vajaata 12 miljoonaa euroa.
”Kun on aika hakata metsää, voit tehdä sen metsätaloudellisesta näkökulmasta. Puun hinnalla ei tarvitse spekuloida, koska voitot tasoittuvat yli ajan.”
Högbergin mukaan Norra Skogilla on nyt sopiva määrä sahauskapasiteettia. Lähivuosien päätyö on saada jäsenten puu liikkeelle. Nykytahti on ollut 3,5 miljoonaa kuutiota vuodessa. Tavoite vuodelle 2025 on 4,6 miljoonaa kuutiota.
”Haluamme myös lisää metsänomistajajäseniä, haluamme tehdä osuuskunnasta houkuttelevan.”
Ruotsissa käytiin valtiopäivävaalit syyskuussa. Niinpä Högberg hyödynsi kotitilaansa lobbaustyöhönkin. Maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson ja kristillisdemokraattien puheenjohtaja Ebba Busch ovat käyneet tutustumassa metsätilan luonnonhoitoon. Siihen kuuluu esimerkiksi havupuiden poistaminen lehtipuuosuuden ja monimuotoisuuden lisäämiseksi.
”On tärkeää pitää yllä hyviä suhteita kaikkiin puolueisiin. Osuuskuntana meidän pitää tulla kaikkien hallitusten kanssa toimeen.”
Norra Skog -osuuskunnan ja vakuutusyhtiö Länsförsäkringar Västernorrlandin hallitusten puheenjohtaja.
Toiminut aiemmin hallituksen jäsenenä Norra Skogissa, Norrskog -osuuskunnan hallituksen puheenjohtajana sekä eri luottamustoimissa Ruotsin tuottajajärjestössä LRF:ssä.
Ikä 62 vuotta.
Asuu Timråssa kotitilallaan, johon kuuluu 240 hehtaaria metsää. Tilalla luovuttiin maataloudesta 2016.
Perheeseen kuuluu vaimo ja kolme aikuista lasta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
