• Luke: Suomi on metsien suojelussa Euroopan kärkeä

    Suomalaiset metsät eivät ole pirstaloituneet.
    Kuolleen puuston määrä Suomen metsissä vaikuttaa matalalta, jos sitä ei suhteuta elävän puuston massaan.
    Kuolleen puuston määrä Suomen metsissä vaikuttaa matalalta, jos sitä ei suhteuta elävän puuston massaan. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    19.2.201621:35
    Terhi Pape-Mustonen

    Luonnonvarakeskus Luken valtakunnan metsien inventoinnista vastaava erikoistutkija Kari T. Korhonen vertailee blogissaan Euroopan maiden harjoittamaa metsätaloutta.

    "Metsien suojelussa Suomi sijoittuu kärkimaiden joukkoon sekä suojellun metsän pinta-alalla että suojelun tiukkuudella mitattuna", Korhonen kirjoittaa.

    "Kuolleen puuston määrä metsähehtaaria kohti on Suomessa varsin matala useimpiin Euroopan maihin verrattuna. Mutta, jos kuolleen puuston määrä suhteutetaan kasvupaikkojen puuntuotoskykyyn ja elävän puuston keskitilavuuteen, määrä on samalla tasolla kuin useimmissa muissa maissa."

    Suomen metsät ovat Korhosen mukaan myös erittäin vähän pirstaloituneita.

    Markkinahakkuiden arvolla mitaten Euroopan kärjessä ovat Saksa, Ruotsi ja Suomi. Yllättäen Suomessa metsäsektorin julkinen hallinto on melko kevyttä.

    "Metsäsektorin julkisessa hallinnossa on Suomessa poikkeuksellisen vähän henkilötyövuosia", Korhonen kirjoittaa.

    "Tutkimukseen ja koulutukseen sen sijaan panostetaan voimakkaasti."

    Artikkelin aiheet
    metsiensuojelu
    Suomi
    Luonnonvarakeskus Luke
    Kari T. Korhonen
    Euroopan metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle