
Rakennusalan elpyminen näyttää tahmaisalta Saksassa. Tuoreimpien lukujen mukaan lokakuussa uusien rakennusalan tilausten määrä putosi 6 prosenttia edelliseen kuukauteen verrattuna. Syyskuussa tilanne ehti hieman jo parantua.
Tilanne on kaksijakoinen, sillä maa- ja vesirakentamisessa tilausten määrä kasvoi Saksassa lokakuussa parisen prosenttia, mutta talonrakentamisessa kausitasoitettu tilausten määrä putosi 15 prosenttia. Asiasta kertoo tilastoviranomainen Destatis.
Destatiksen mukaan asuntorakentamisen tilaukset kasvoivat lokakuussa viitisen prosenttia. Sen sijaan talonrakentaminen ilman asuntorakentamista laski syyskuusta lokakuuhun peräti 25 prosenttia.
Eurostatin marraskuun rakentamisen yleislukujen valossa Saksaa heikommin rakentamisessa menee Virolla, Itävallalla ja Ruotsilla. Peränpitäjä Euroopassa sen sijaan on isolla kaulalla Suomi.
Selvästi positiivinen vire rakentamisessa oli marraskuussa Espanjassa ja Kroatiassa. Myös Italia erottui myönteisenä joukosta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
