• Kuusitukki toi metsänomistajille eniten tuloja viime vuonna

    Kantoraha pysyi kahdessa miljardissa eurossa viime vuonna.
    Kuusitukki tuo metsäomistajille kaksi viidestä kantorahaeurosta.
    Kuusitukki tuo metsäomistajille kaksi viidestä kantorahaeurosta. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    10.3.201718:20
    Jarmo Palokallio

    Ennakkotietojen mukaan kantorahatulot pysyivät viime vuonna 1,96 miljardissa eurossa. Yksityismetsänomistajien osuus kantorahoista oli 1,68 miljardia euroa. Metsäteollisuuden ja valtion kantorahat olivat 0,29 miljardia euroa.

    Luonnonvarakeskuksen mukaan hakkuut pysyivät viime vuonna lähes ennätystasolla ja kantohinnat nousivat hieman. Euroissa laskettuna kantorahatulot pysyivät lähes yhtä suurina kuin edellisvuonna, mutta tuottajahintojen laskun takia reaaliset tulot nousivat lähes prosentilla.

    Kymmenen edeltäneen vuoden keskiarvoon verrattuna kantorahatulot nousivat reaalisesti kolme prosenttia. Noususta vastasivat yksityismetsänomistajat, joiden tulot olivat seitsemän prosenttia keskiarvoa korkeammat. Metsäteollisuudella ja valtiolla kantorahatulot jäivät 14 prosenttia keskiarvon alle.

    Tulojen kannalta tärkeimmän puutavaralajin, kuusitukin, osuus tuloista nousi 39 prosenttiin. Kuusi oli muutenkin tärkein puulaji. Lähes puolet kaikista kantorahoista kertyi kuusesta.

    Kuitupuutavaralajeista tärkein oli mäntykuitupuu 12 prosentilla.

    Tukin osuus kantorahatuloista oli 69 prosenttia.

    Kantorahojen ennätys on vuodelta 2007. Silloin yksityismetsistäkin irtosi 2,3 miljardia euroa kantorahaa.

    Artikkelin aiheet
    kuusitukki
    metsänomistajat
    kantoraha
    Luonnonvarakeskus
    Metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle