• Lukijalta: Ilmastotekona harvennushakkuut ovat liian hidas keino

    On totta, että ensiharvennusrästit ovat merkittävä ongelma. Mikään uusi asia se ei ole.
    Metsä|Ilmastonmuutos
    28.1.202314:00
    Lukijalta
    Mikko Haveri

    Helsingin yliopiston tuore suometsätieteen professori Annamari Lauren luonnehti metsäalaan liittyviä haasteita rakettitieteeksi (HS 12.1.). Hiilinieluihin liittyvät kysymykset ovat vieneet metsäalan haasteet aivan uusiin sfääreihin.

    Julkisuudessa on esiintynyt erilaisia tulkintoja ennallistamistavoitteista, niiden toteuttamistavoista ja kustannuksista sekä saavutettavista hyödyistä. Matti Äijö esitti kirjoituksessaan (MT 13.1.) ratkaisuksi harvennushakkuiden roimaa lisäämistä. Kaikki muut haasteet ratkeaisivat sitä myöden ikään kuin itsestään.

    Yhden metsänkäsittelytavan nostaminen ratkaisukeinoksi kaikkiin käsillä oleviin haasteisiin, on varsin suurta yksinkertaistamista.

    Äijö pitää viime aikoina käytyä keskustelua metsäsektorin aliarvioimisena. Eikö tiedeyhteisön pitkällisen tutkimustyön sivuuttaminen ilmastomuutoksen vastaisessa taistelussa ole juuri sitä?

    On totta, että ensiharvennusrästit ovat merkittävä ongelma. Mikään uusi asia se ei ole. Ongelmaa pyrittiin ratkaisemaan jo 2000-luvun taitteessa metsäalan toimijoiden kesken.

    Ei ole yhtä syytä, miksi rästejä on päässyt syntymään. Siksi ongelmaan puuttuminenkaan ei ole kovin yksinkertaista. Muutokset lainsäädännössä, henkilöstövähennykset valvontaorganisaatiossa, metsänhoitoyhdistysten roolin muuttuminen, muutamia mainitakseni.

    Arviolta 600 000 metsänomistajan joukkoon mahtuu metsäomistukseensa hyvin erilaisin intressein suhtautuvia. Vain pieni osa on kirjoittajan tavoin tilalla asuvia.

    Keskeinen kysymys kuuluu, mistä löytyisi työvoimapulasta jo muutenkin kärsiviin tehtäviin yhtäkkiä tuhatmäärin riuskoja tekijöitä? Moniko metsänomistaja olisi valmis sellaisia palkkaamaan, myönnetyistä tuista huolimatta?

    Puunmyyntituloja toimenpiteistä ei kovin paljon synny. On selvää, että taimikonhoito- ja ensiharvennustyöt jos jotkin ovat työvoimavaltaisia tehtäviä. Päästöjen vähennyksille asetettujen tavoitteiden ja tavoiteaikataulun kannalta Äijön esittämä ratkaisu on täysin epärealistinen.

    Muutoin ajatus nuoren metsän hoidon talkoista on kannatettava.

    Mikko Haveri

    metsänhoitaja

    Tuusula

    Lisää aiheesta
    • Ilmastonmuutos | Ilmastoteko: kaksi miljardia puuta pitäisi kaataa!

    • Metsänhoito | Nuoressa metsässä tuskin runkoja

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    harvennushakkuut
    metsänhoito
    hiilinielu
    metsätiede
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Peltojen hiilitasetta voi seurata ja maannostietokantaa täydentää omavalvonnan keinoin, jos mobiili-Vipuun voisi laittaa näytteiden sijainnit ja valokuvat. Multavuuden määritykseen tarvittaisiin protokolla laboratorioihin.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ketä EU:n ennallistamisasetus palvelee, ja mitä sillä saavutetaan?

  • Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Elinkeinoelämä ja väyläala: Tiestön korjaustarve lähdössä hallitsemattomaan kasvuun – toimenpiteillä on kiire