• Pitkään ylitiheinä kasvaneet, juuri harvennetut männiköt ovat herkimpiä lumivaurioille ‒ metsänhoitotoimet kannattaa tehdä ajallaan

    Metsäpinta-alalla mitattuna lumi on merkittävin metsätuhojen aiheuttaja Suomessa. Lumituhot aiheuttavat taloudellisia tappioita ja saattavat altistaa metsää myös hyönteis- ja sienituhoille.
    Tilaajalle
    Lumivahinkoja syntyy, kun lunta sataa runsaasti lyhyen ajan sisällä suhteellisen tyynellä säällä.
    Lumivahinkoja syntyy, kun lunta sataa runsaasti lyhyen ajan sisällä suhteellisen tyynellä säällä. Kuva: Johannes Wiehn
    Metsä|Metsänhoito
    1.2.202409:00
    Anne Soininen

    Talvi alkoi Suomessa aikaisin, ja tammikuun puolessavälissä lunta oli kautta maan ja paikoin runsaasti. Sitä, syntyykö tänä vuonna paljon lumivahinkoja, on vielä vaikea ennustaa.

    ”Lumituhojen riski on suurimmillaan, kun lunta sataa runsaasti, 40–60 senttiä, lyhyen ajan sisällä ja lämpötila on nollan tienoilla. Silloin lumi pystyy kiinnittymään ja jäätymään puihin”, kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Marja-Leena Päätalo.

    Raskas lumi tekee vahinkoja kaatamalla, katkomalla ja taivuttelemalla puita.

    ”Puiden tai vähintään oksien katkeamisia alkaa tapahtua, kun lunta on puun latvuksessa noin 20–60 kiloa neliömetriä kohden.”

    Lumituhojen riski on suurin Pohjois- ja Itä-Suomessa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuonna 2022 lumituhojen osuus Lapissa oli 20 prosenttia maakunnan metsämaan pinta-alasta.

    Tutkimusten mukaan keskimääräistä suurempi riski tuhoille on yli 200 metriä merenpinnan yläpuolella sijaitsevilla tykkylumialueilla.

    Riskialttiita ovat myös ylitiheinä kasvavat metsät.

    ”Ylitiheässä metsässä puut ovat solakoita ja niiden oksat ja latvukset heikkoja ja epäsymmetrisiä. Kun lunta tulee paljon, puut ovat vaarassa vaurioitua”, Päätalo sanoo.

    ”Jos ylitiheään metsään tehdään voimakas ensiharvennus tai ylipäänsä harvennus, se lisää jäljelle jääneiden, ohuiden puiden alttiutta lumituhoille.”

    Männiköt herkimpiä

    Lannoituksellakin on vaikutusta. Se kiihdyttää puun oksiston ja latvuksen kasvua, kun taas rungon läpimitta ja juuret kasvavat ”jälkijunassa”, hitaammin. Ohut puu, jonka juuret eivät ole kunnolla ankkuroituneet maahan, ei kestä lumen painoa samalla tavoin kuin paksu.

    ”Lumituhoriski kasvaa entisestään, jos lannoitus ja harvennus tehdään samaan aikaan. Niissä kannattaa pitää muutaman vuoden väli, ja ensiharvennus pitäisi tehdä tarpeeksi maltillisena, erityisesti jos puusto on siihen asti ollut ylitiheä”, Päätalo neuvoo.

    Altteimpia lumivaurioille ovat pitkään ylitiheänä kasvaneet, juuri harvennetut männiköt. Kuusen rakenne on lumituhojen kannalta edullisempi.

    ”Tykkylumialueiden kynttiläkuuset kestävät isojakin lumikuormia, koska niiden kapeat latvukset tukeutuvat maahan asti. Koivuun taas ei kerry niin paljoa lunta lehdettömyyden vuoksi. Se toisaalta herkästi taipuu lumikuorman alla.”

    Lumivahinkoja on hankala estää. Parasta ehkäisyä on Päätalon mielestä se, että metsänhoitotoimet tehdään ajallaan.

    ”Siinä metsänhoidon suositukset ovat hyvä ohjenuora.”

    Laki velvoittaa korjaamaan vahingoittuneen puuston metsästä, jos sen määrä ylittää laissa määritellyn kuutiometrirajan. Lumituhojen tarkastaminen kannattaa tehdä vasta keväällä, sillä tykkylumen peittämien puiden keskellä ei välttämättä ole turvallista liikkua.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 1/2024.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla