
Riihimäen Kansainväliset Erämessut esittelee 5.–7. kesäkuuta niin kalastuksen trendit, metsästyksen uutuudet kuin retkeilyelämykset.
Riihimäen urheilupuiston alueella on tänä vuonna mukana yli 200 näytteilleasettajaa sekä lukuisia ohjelmapisteitä.
Kalastus on vahvasti esillä Riihimäen Erämessuilla. Kalastusallas ohjelmalavoineen tarjoaa käytännönläheistä tietoa kalastustekniikoista, välineistä ja kalastuksen ajankohtaisista trendeistä.

Erityisesti ahvenenkalastus elää Suomessa kultakautta, ja harrastajat etsivät yhä monipuolisempia tapoja kalastaa tätä raitapaitaista kalaa.
Uutuutena messuilla nähdään myös kalaruokalava, jossa oppia jaetaan niin kalan käsittelyyn kuin kalan kokkaamiseenkin liittyen.
Messuvieraat voivat osallistua myös Nuku yö Erämessuilla -tapahtumaan 5.–6. kesäkuuta. Tapahtuma alkaa perjantaina, kun messualue sulkeutuu. Tällöin tapahtumaan osallistujat siirtyvät Riihimäen maauimalaan. Illan aikana on tarjolla saunomis- ja uintimahdollisuus, ohjelmaa ja yhteinen iltapala. Yöunille rauhoitutaan klo 23.
Lauantaina pirskeitä voi jatkaa Erämessut Goes Aukiot -katufestivaaleilla, joka näkyy ja kuuluu Riihimäen keskustassa koko päivän, yhteensä kolmella aukiolla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
