• Paasikivi, Halonen ja Essayah ‒ tällä Metsämarssin kivellä on käynyt arvovieraita 1950-luvulta saakka

    Jo ensimmäisessä marssissa kannustettiin metsänhoitotoimiin.
    Ensimmäisen Metsämarssin muistokivi Tuusulan Malmarin tilan metsässä.
    Ensimmäisen Metsämarssin muistokivi Tuusulan Malmarin tilan metsässä. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsä
    12.9.202313:38
    Aimo Vainio
    Tuusula

    Metsämarssien historia ulottuu vuoteen 1950 saakka. Silloin järjestettiin ensimmäinen marssi ja niitä jatkettiin sillä kertaa 1960-luvun puoliväliin saakka, kertoo MTK:n 100-vuotishistoriikki.

    Ensimmäistä metsämielinilmausta vuonna 1950 oli aloittamassa Suomen presidentti Juho Paasikivi. Sen kunniaksi tässä Tuusulan Malmarin tilan metsässä on muistokivi ja siihen on lisätty kyltti presidentti Tarja Halosen käynnin merkiksi vuonna 2000.

    Nyt tässä aloitetaan taas Metsämarssia ja läsnä on maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.).

    Tämän vuotinen marssi onkin tavallaan jatkoa vuoden 1950 tapahtumalle. Silloin tavoitteena oli puutuotannon lisääminen.

    Nyt teemana on lisätä ylpeyttä metsänomistamisesta ja lisätä suomalaisten metsätietoutta.

    Sama teema ensimmäisen marssin kanssa on kannustus metsänhoitotoimiin.

    1950-luvun marssit järjestettiin vapaaehtoisvoimin ja niitä organisoi Tapio.

    Ensimmäistä kutsuttiin suureellisesti Valtakunnan metsämarssiksi. Alunperin sen ideoi Osuuskunta Metsäliiton toimitusjohtaja Ilmari Kalkkinen, MTK-historiikissä kirjoitetaan.

    Kalkkinen oli aikansa voimahahmo sekä MTK:ssä että metsäpolitiikassa.

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah jatkoi presidenttien linjalla. Hän kannusti metsänhoitotyöhön.
    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah jatkoi presidenttien linjalla. Hän kannusti metsänhoitotyöhön. Kuva: Jarno Mela

    Ensimmäinen marssi suunnattiin maanviljelijöille, sillä he olivat suurin yksityismetsien omistajaryhmä. Metsänomistajia perheineen kannustettiin tekemään metsässään vähintään yhden työpäivän vuodessa.

    Se ei olisi olisi pois perheen päivittäisestä työstä, mutta lisäisi metsän kasvua.

    Lisäksi metsänhoidollista innostusta nostettiin esimerkiksi leimauskilpailuilla.

    Historiikin mukaan 1950- ja 1960 -lukujen ponnisteluilla yksityismetsien hoito saatiinkin tehostumaan. Uudistuminen tehostui ja taimistoa istutettiin yli kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna.

    Metsämarssille osallistui lähes puoli miljoonaa ihmistä.

    Vuonna 1950 hyväksyttiin laki metsänhoitoyhdistyksistä.

    Lisää aiheesta
    • Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sanoo, että hoitamattomat ja osin omistamattomat metsät ovat yksi syy suuriin maastopaloihin Euroopassa. Hänet kuvattiin vesurin kanssa metsämarssissa 12.9. Tuusulassa.

      Metsäpolitiikka | Metsämarssin avajaisissa painotettiin ylpeyttä metsänomistamisesta: ”Metsänomistajia harmittaa sävy, jolla keskustelua käydään”, sanoi MTK:n Tiirola

    • Metsämarssi-viikon tapahtumissa teemana on suomalaisen metsänkäytön monimuotoisuus ja yhteiskunnallinen merkitys.

      Metsä | Syyskuussa järjestettävä valtakunnallinen Metsämarssi muistuttaa, että metsiä käytetään Suomessa monimuotoisesti

    Artikkelin aiheet
    metsämarssi
    metsänhoito
    MTK
    Metsäliitto
    Sari Essayah
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa