
Eläin- ja kasvilajien on osoitettu tutkimuksissa siirtyvän kohti viileämpiä napa-alueita ilmastonmuutoksen takia. Ilmasto-olosuhteet viilenevät myös korkeuden mukaan. Siksi tuoreessa tutkimuksessa tarkasteltiin 76 pesivän lintulajin mahdollisia korkeussiirtymiä Norjan ja Ruotsin tuntureilla.
Keskimäärin nämä lajit siirtyivät noin metrin vuodessa kohti tuntureiden lakialueita, todetaan Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedotteessa.
"Metri vuodessa ei kuulosta kovin nopealta vauhdilta, mutta topografian takia sopivien elinalueiden määrä kuitenkin vähenee etenkin tuntureiden yläosissa elävillä lajeilla, kuten pulmusella ja lapinsirkulla. Nämä lajit ovatkin vähentyneet Pohjoismaissa", kertoo tutkimusta vetänyt Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon väitöskirjatutkija Joséphine Couet.
Lajit siirtyivät nopeammin myös alueilla, joilla vuoret olivat korkeampia. Tämä viittaa tutkimuksen mukaan siihen, että sopivaa elintilaa etsitään yhä korkeammalta. Lajit eivät voi kivuta loputtomasti vuoren rinnettä ylöspäin, vaan voimakas ilmaston lämpeneminen voi johtaa paikallisiin sukupuuttoihin.
Siirtymisnopeudessa oli myös eroja lajien välillä. Nopeimmin siirtyivät lyhytikäiset lajit, kuten kivitasku ja urpiainen.
Tutkimus on Luonnontieteellisen keskusmuseon mukaan hyvä esimerkki siitä, että pitkäjänteistä lintujen seurantatyötä tarvitaan, jotta ilmastonmuutoksen vaikutuksia voidaan tutkia.
Tutkimus perustuu lähes 5000:een vuoristoalueella tehtyyn pistelaskentaan vuodesta 1999 alkaen, ja se julkaistiin kansainvälisessä Oecologia-tiedesarjassa.
Lue myös
Ilmastonmuutos vaikuttaa selvästi eläinten käytökseen sekä aktiivisuuteen tutkia ympäristöä
Ilmastonmuutos uhkaa jopa kolmannesta maailman ruoantuotannosta
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
