• Porotukea on mahdollista hakea ensimmäistä kertaa myös sähköisesti

    Hakemus tulee tehdä viimeistään 1.9.2020. Myöhästyneet hakemukset hylätään automaattisesti.
    Porotukea maksetaan 28,50 euroa eloporoa kohti.
    Porotukea maksetaan 28,50 euroa eloporoa kohti. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    10.8.202016:00
    Riina Karvonen

    Porotalouden eläinkohtaista tukea voi hakea tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös sähköisesti. Haku tapahtuu Vipu-verkkopalvelun kautta tai paperisella lomakkeella.

    Jotta tukea voidaan myöntää, on tukea hakevan ruokakunnan täytynyt omistaa poronhoitovuoden 2019 — 2020 lopussa vähintään 80 eloporoa. Eläinten omistusoikeus ja määrä perustuu pääsääntöisesti poronhoitovuodelta laadittuun poroluetteloon.

    Tuen määrä on 28,50 euroa eloporoa kohden. Se lasketaan ruokakuntakohtaisesti.

    Tuen saajalla täytyy olla ylhäällä tietoja porotalouden tuloista ja menoista. Tukihakemukseen tulee liittää porotalouden muistiinpanoista tuloslaskelmasivu. Uusilta porotukihakijoista tätä muistiinpanoliitettä ei kuitenkaan vaadita.

    Jos eloporojen määrä ylittää paliskunnille tai niiden osakkaille määrätyt suurimmat sallitut eloporojen määrät, tukea ei niistä poroista makseta. Tukea ei makseta myöskään niistä eloporoista, jotka olisi paliskunnan vuosittaisten teurastussuunnitelmien mukaan pitänyt teurastaa. Jos teurastamatta jättämien porojen määrä on yli kolme prosenttia hakijan eloporojen määrästä, tukea ei makseta lainkaan.

    Ruokavirasto on julkaissut ohjevideon sähköisen hakemuksen täyttämisestä.

    Artikkelin aiheet
    porotuki
    porotalous
    Ruokavirasto
    Vipu-palvelu
    sähköinen asiointi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua