

Biohiilen valmistus ja käyttö Suomessa ovat yhä alkumetreillä ja siten jäljessä monista muista Euroopan maista.
Biohiilen ainoa tehtävä ei ole sitoa hiiltä maaperään upotettuna, vaan sen käyttömuodot ja hyödyt ovat moninaiset. Biohiili elvyttää köyhtynyttä peltomaata ja sitoo kosteutta maaperään.
Emeritusprofessori Kari Tiilikkala Luonnonvarakeskuksesta povaa biohiilelle kasvavaa kysyntää eläinten rehuissa. Joidenkin tutkimusten mukaan se parantaa märehtijöiden terveyttä ja vähentää metaanipäästöjä sekä päätyy lopulta parantamaan maaperää.
Paitsi biohiiltä, pyrolyysissä eli kuivatislauksessa syntyy öljyjä, happoja ja muita biohajoavia kemikaaleja korvaamaan synteettisiä, fossiilisia valmisteita.
Biopohjaisesta bitumista valmistetaan asfalttia, joka sitoo hiiltä.
Biohiilen mahdollisuuksiin perehdyttiin Bioenergia ry:n ja Biohiilialan edistämishankkeen järjestämässä Biohiili osana kestävyysmurrosta -tilaisuudessa 25.9. Helsingissä.
”Riittää, että biomassaa korjataan vain esimerkiksi teiden reunametsistä.”
Ilmakehää lämmittävää hiilidioksidia on suunniteltu poistettavan lähinnä metsittämällä joutomaita. Se on toistaiseksi halvin konsti, muttei yhtä nopea, varma ja pysyvä kuin biohiili, joka sitoo hiiltä vuosisatojen ajan.
Tiilikkala huomauttaa, että metsään maatumaan jätetty risu vapauttaa hiilivarastonsa parissakymmenessä vuodessa. Hänen mielestään hakkuutähteiden korjuuta metsistä olisikin syytä tehostaa. Keinoja siihen on kehitetty Hiilekas-hankkeessa, jossa päästettiin valloilleen Risupeto-energiapuukoura.
Metsien hiilinielusta huolestuneita Tiilikkala lohduttaa sillä, että metsän hiilivarastosta yli puolet on maassa ja hyvin pieni osa risuissa. Tarkoitus ei ole riipiä eliöstölle tärkeitä risuja ja alikasvosta kaikilta hakkuualoilta. Riittää, että biomassaa korjataan vain esimerkiksi teiden reunametsistä.
Rakennusten purkupuusta ja muista jätteistä saadaan myös raaka-ainetta pyrolyysiin. Käsittely poistaa myös muovijäämät kaikista orgaanisista jätteistä.
Tiilikkala peräänkuuluttaa päättäjiltä asennemuutosta suhtautumisessa bio- ja kiertotalouden yrittäjiin. Hallitus on ratkaisemassa Suomen päästöongelmia teknologisella hiilensidonnalla, vaikka se on erittäin kallista.
Biohiilen kysyntää siivittänee se, että vastuullisuusraporttejaan vääntävät yritykset ovat yhä pakotetumpia maksamaan hiilensidonnasta.

VTT:n erikoistutkija Kati Koponen kannustaa Suomea osallistumaan, kun EU:ssa kehitetään sääntelyä biohiilen käyttöön ilmastonmuutoksen torjunnassa. Valmista pitäisi tulla viimeistään vuonna 2026.
EU tulkitsee biohiilen pysyväksi hiilivarastoksi, sillä hiiltä sitoutuu satojen vuosien ajan ja sitä enemmän, mitä pienemmäksi raekoko maassa murenee. Biohiili ei toisin sanoen hapetu ja vapauta hiilidioksidia, kuten lahoava puu ja maa hakkuun jälkeen.
Tiilikkala painottaa, että biohiili lisää kasvua sitoessaan vettä ja palvellessaan mikrobeja, mutta kasvunlisäystä ei ainakaan vielä lasketa ilmastotoimenpiteeksi.
Viljelijöille voi olla tulevaisuudessa hyvinkin kannattavaa lisätä biohiiltä rehun tai lietteen joukkoon, sillä se edistää ravinteiden kierrätystä ja vähentää päästöjä.
Tällä hetkellä biohiiltä tuotetaan Suomessa kaupallisesti kolmessa laitoksessa noin 10 000 tonnia vuodessa. Uusia laitoksia ja vanhojen laajennuksia on suunnitteilla kymmenkunta. Bioenergia ry arvioi, että tuotannolla on hyvät mahdollisuudet yli kymmenkertaistua vuoteen 2030 mennessä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
