Mäntyja tundralla ja luonnonvaraisia lehtikuusia – näin Suomen kasvillisuus on muuttunut vuosituhansien saatossa

100 000:n viime vuoden aikana Suomessa on kasvanut pääasiassa sellaisia kasveja, joita täältä nykyäänkin löytyy.

Lämpimät kaudet muuttivat kasvillisuuttamme jonkin verran. ”Lehtikuusi on yksi esimerkki: se ei kuulu Suomen luontoon nykyään, mutta jääkauden lämpimillä kausilla sitä on ollut”, kertoo Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston professori Heikki Seppä.

Jääkaudella oli sekä viileämpiä että lämpimämpiä kausia.

Ainakin kaksi miljoonaa vuotta kestänyt jääkausi päättyi noin 10 000 vuotta sitten. Jääkauden jälkeisen Suomen ilmasto-olojen ja kasvillisuuden vaihtelu on melko hyvin tiedossa, mutta jopa 100 000 vuoden takaisten lämpimien kausien kasvillisuudesta on jonkin verran tietoa.

Jättiläispunapuiden ja douglaskuusien kaltaisia jättipuita Suomen alueella tuskin on kasvanut, vaikka jättiläispunapuita on fossiiliaineiston perusteella kasvanut eteläisemmässä Euroopassa.

”Totta kai on mahdollista, että niitä on miljoonia vuosia sitten ollut Suomessakin, mutta se on vain spekulaatiota. Niitä ei ole täältä löydetty.”

Jääkauden jälkeen alkoi holoseeniksi kutsuttu lämpenevä ajanjakso, jonka lämpömaksimi ajoittuu noin 5 000–8 000 vuoden taa. Silloin tundralla kasvoi mäntyjä, ja nykyisin vain Lounais- ja Etelä-Suomessa kasvavaa pähkinäpensasta tavattiin Keski-Suomen ja Savon leveysasteella.

”Lämpökaudella jalot lehtipuut olivat paljon yleisempiä. Oli paljon tammea, lehmusta, jalavaa, pähkinäpensasta ja vaahteraa, kaikkia tällaisia Keski-Euroopan lehtimetsän lajeja”, Seppä sanoo.

Keskilämpötila oli noin 2,5 astetta nykyistä lämpimämpi. Silloin myös lähes kaikki Norjan ja Ruotsin jäätiköistä sulivat pois.

Edellinen nykyistä viileämpi ajanjakso puolestaan oli noin 500 vuotta sitten, 1500–1600-luvuilla. Sen jälkeen Suomen kasvillisuudessa on tapahtunut paljon muutoksia, mutta ne ovat olleet pääasiassa ihmisten aiheuttamia.

Etenkin kaskeaminen on vaikuttanut metsien tilaan: siitä hyötyvät lajit, kuten lehtipuut, yleistyivät, ja esimerkiksi kuuset vähenivät. Kun kaskeaminen loppui 1800-luvulla, myös kuusen muuttuminen metsien valtalajiksi alkoi.

Ilmasto-olojen ja kasvillisuuden tutkinta perustuu pitkälti kasvien fossiileihin. Kasvien siitepöly säilyy hyvin järvien ja merien pohjan sedimenteissä, joista näytteitä voidaan kaivaa ja analysoida lajistoa.

Makrofossiilianalyysissä puolestaan tutkitaan esimerkiksi kasvien neulasia, lehtiä ja siemeniä. Toisinaan löytyy myös kokonaisia puiden runkoja. Lisäksi dna-analyysi helpottaa sedimenteistä löytyvien kasvien tutkimista.

Ilmastotutkimuksessa puolestaan on kymmeniä erilaisia menetelmiä. Suomessa käytössä on usein edellä mainitut menetelmät.

”Jos todetaan, että pähkinäpensas on kasvanut Oulua myöten niin voidaan todeta, miten paljon lämpimämpi ilmasto on ollut”, Seppä selittää.

Lue myös:

Maailman pisimmät puut kasvavat yli 100 metrin korkeuteen – mutta miksi Suomessa ei ole sellaisia?

Ilmastolaki uhkaa yksityistä maanomistusta – luonnoksesta voi päätellä, että ympäristöministeriö hakee pakkokeinoja, joilla ohitettaisiin maanomistajien oikeudet